Pokemon, Saara Aalto ja norppalive googlatuimmat 2016

Pokemon Go, Saara Aalto, norppalive ja kasvisruoka kiinnostivat suomalaisia eniten internetissä tänä vuonna, kertoo Google.

Esimerkiksi kasvisruokaan liittyvät haut ovat kaksinkertaistuneet vuoden aikana Suomessa.

– Nyhtökaura, härkis ja muut puheenaiheet näkyvät suomalaisten tekemissä hauissa, kertoo Googlen analyytikko Jaakko Pihlaja.

– Neljä kuluttajaa viidestä käyttää puhelintaan, kun he ovat kaupassa ja miettivät, mitä ostaa.

Haetuimpien ihmisten listalla Saara Aalto syrjäytti kestosuosikki Robinin. Muita suomalaisia listalla olivat Patrik Laine sekä Sanni.

Yhteiskunnallisista ilmiöistä nousivat muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaalit, Britannian EU-ero, kansalaisaloite sekä zikavirus.

– Kaikkein suosituin yhteiskunnallinen haku oli kuitenkin saimaannorppa Pullervon elämää seuraava norppalive, Pihlaja sanoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan suomalaiset hakevat vastauksia kysymyksiin internetistä 30 miljoonaa kertaa joka päivä. Yhä useammin vastauksia etsitään mobiililaitteella.