Rikkoutuuko hiljaisuus? - Kohun keskellä oleva arkkipiispa vierailee Iisalmessa

Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Leo, vierailee tällä viikolla Iisalmessa. Arkkipiispa osallistuu Iisalmen ortodoksisen seurakunnan praasniekkaan eli kirkon vuosijuhlaan keskiviikkona ja torstaina.

Vierailuun liittyy erityistä mielenkiintoa, sillä Leon toiminta Iisalmessa on joutunut kyseenalaiseen valoon.

Itä-Suomen hallinto-oikeus julkaisi viime viikolla päätöksen, jonka mukaan Iisalmen ortodoksiseurakunnan neuvoston erottaminen huhtikuussa 2015 oli laiton. Potkuja johti arkkipiispa Leo, joka perusteli toimiaan akuutilla luottamuspulalla.

Jupakka on kirvoittanut ortodoksien keskuudessa paljon keskustelua. Arkkipiispa itse ei ole kommentoinut aihetta toistaiseksi mitenkään.

Savon Sanomien haastattelupyynnöstä Leo kieltäytyi.

– Kirkollishallitus ei ole tehnyt vielä päätöstä siitä, tullaanko päätöksestä valittamaan. Siltä osin asia on siis vielä keskeneräinen, Suomen ortodoksisen kirkon vastaava tiedottaja Maria Hattunen perustelee.

Hallinto-oikeus ratkaisi: Iisalmen ortodoksipotkut olivat laittomat