Kotimaa

SDP-aktiivit eivät hauku ryhmän valintoja

Eduskuntaryhmän johdon valinta on ryhmän asia eikä siihen tarvita sivustahuutelijoita, katsovat SDP:n savolaiset aktiivit. Puheenjohtaja Antti Rinteen ja ryhmäjohdon valinnasta syrjään vetäytyneen Jutta Urpilaisen varsin eriävien lausuntojen ei uskota johtavan merkittävään kahtiajakoon.

Rinteen ja Urpilaisen voisi olla hyvä pyytää vielä toisiltaan anteeksi, sanoo Heikki Alanen, Varkauden paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja.

– En halua uskoa, että tästä jää pysyvästi mitään kahta leiriä. Olisin toivonut, että Urpilaisesta olisi tullut ryhmän puheenjohtaja. Puolueen pitää hyödyntää Jutan vahvuuksia enemmän kuin vain rivikansanedustajana.

Jutta Urpilainen ilmoitti eduskuntaryhmän järjestäytyessä torstaina, ettei ole ehdolla ryhmän johtoon puheenjohtaja Rinteen toivomuksesta, jonka perusteluna oli Urpilaisen mukaan linjaero.

Rinne kiisti linjaeron ja perusteli toivomustaan sillä, että Urpilainen olisi käytettävissä ministeriksi. Eduskunnasta pudonnut Tuula Väätäinen arvosteli Rinnettä totuudenvastaisuudesta Facebook-sivullaan.

– Se on varmaan ymmärrettävä enemmänkin vaalien jälkeisenä tunteenpurkauksena, Savo-Karjalan Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtaja Neeta Röppänen sanoo.

– Ryhmä valitsee itselleen johtajan haluamallaan tavalla. He ovat varmasti olleet tietoisia puheenjohtajan näkemyksistä ja käydyistä keskusteluista. Sivusta huutelu ei siinä auta.

– En usko, että puolueessa itsessään on varsinaisesti eri linjoja, vaikka viime kesänä puoluekokouksessa äänestettiinkin kahdesta erilaisesta puheenjohtajasta.

Sekä Röppänen että eduskunnasta luopunut Kari Rajamäki pitävät Antti Lindtmanin valintaa ryhmän johtoon onnistuneena.

– Näkisin Lindtmanin ja varapuheenjohtajat Johanna Ojala-Niemelän ja Kristiina Salosen uuden tulemisen triona. Nyt ei juosta taaksepäin vanhoihin juoksuhautoihin, vaan tämä liike nousee ihan uudelle kentälle, Rajamäki sanoo.

Antti Rinne valehteli suorassa haastattelussa

SDP:n ryhmyrivaalissa draamaa, Urpilainen vetäytyi