Sisävesiristeilyjen tarjonta supistuu - Moni varustamo lopettanut uusien turvavaatimusten vuoksi

Matkustaja-alusten turvavaatimukset kiristyminen on ollut pääsyynä tai osasyynä ainakin parinkymmenen varustamon lopettamispäätökseen viimeisen viiden vuoden aikana, arvioi Suomen Matkustajalaivayhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Haltia.

Haltian mukaan ensi syksynä ainakin muutama varustamo on lopettamassa. Haltian mainitsemat lopettaneet ovat olleet Matkustajalaivayhdistyksen jäseniä. Yhdistyksen jäsenenä on 64 varustamoa. Vähän yli puolet kaikista varustamoista kuuluu yhdistykseen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin julkaisemat vesiliikenteen turvallisuusmääräykset ovat tulleet asteittain voimaan vuodesta 2013 alkaen. Viimeiset siirtymäajat päättyivät vuoden 2016 lopussa.

Haltian mukaan kiristyneistä määräyksistä johtuva kustannusten nousu osuvat erityisesti sisävesiristeilijöihin, joilla tulonmuodostuskausi on lyhyt.

– Määräykset ovat johtaneet myös siihen, että vanhempaa kalustoa on karsittu pois, koska kaluston muuttaminen määräyksiä vastaavaksi olisi kannattamatonta. Tämä on johtanut sisävesiliikenteen supistumiseen.

Trafin johtava asiantuntija Ove Hagerlund sanoo, että osalla valmistajista on ollut vaikeuksia toimittaa pelastuslauttoja määrätyssä ajassa, kun kysyntä on kasvanut niin paljon määräysten vuoksi.

Muun muassa tästä syystä muutamat varustamot ovat hakeneet ja saaneet Trafista poikkeuslupia liikennöidä tietyn ajan vanhojen määräysten mukaisella kalustolla.

Poikkeusluvan anominen maksaa kuitenkin yhtä kautta ja alusta kohden 500 euroa riippumatta siitä, onko päätös kielteinen vai myönteinen.

Hagerlund sanoo, että turvallisuusmääräysten tiukentaminen perustuu EU-säännöksiin, jotka sääntelevät tietynkokoisten alusten turvallisuustasoa.

– Samoissa säännöissä on sanottu, että sama turvallisuustaso pitäisi saavuttaa myös pienemmissä aluksissa. Siksi kansallista lainsäädäntöä on muutettu.

Onnettomuustilastojen valossa määräyksiä ei olisi tarvinnut tiukentaa, sillä sisävesilaivoilla viimeiset ihmishenkiä vaatineet onnettomuudet ovat Suomessa tapahtuneet yli 80 vuotta sitten.

Hagerlund pitää määräysten tiukentamista silti tarpeellisena. Hänen mukaansa uudet paloturvallisuusmääräykset auttavat esimerkiksi siihen, että mahdollinen palo saadaan nopeasti hallintaan, jolloin vältytään isoilta onnettomuuksilta. Palon alku on hyvä saada nopeasti hallintaan myös siksi, että ihmisten ei tarvitse pelastautua kylmään veteen.

– Toiminnan kannattavuuden hakeminen turvallisuuden kustannuksella on vaarallinen tie. Säännöksiä päivitetään EU:ssa koko ajan. Niitä myös kevennetään, jos ne osoittautuvat ylimitoitetuiksi.

Pekka Haltia sanoo, että paloturvallisuusmääräysten täyttämisestä koituu vanhoille aluksille kaikkein isoin lasku. Jotta vanhan aluksen saa täyttämään uudet lujuus- ja palonkestovaatimukset, alus pitää purkaa melkein runkoa myöten ja rakentaa eristys- ja pintamateriaalit uudelleen.

– Sadan hengen alumiinirunkoiselle esimerkkialukselle paloturvallisuusmääräysten täyttäminen maksaisi 300 000–400 000 euroa.

Pelastuslauttojen hankkiminen voi myös maksaa kymmeniä tuhansia euroa. Lauttojen kustannukset eivät jää pelkästään hankintahintaan, sillä lautat täytyy vuosittain myös katsastaa.

– Viidenkymmenen hengen lautan katsastaminen maksaa noin tuhat euroa per kerta.

Risteilylaivayrittäjät: "Uudet määräykset kohtuuttomia"