Supo: Suomesta lähtenyt vierastaistelija tehnyt itsemurhaiskun Irakissa

Tilanne terrorismiuhkien suhteen on vakavampi kuin koskaan, sanoo suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. Supon tiedossa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole nimenomaan Suomea vastaan kohdistuvia iskusuunnitelmia.

Supo ei myöskään ole muuttanut viimeisintä uhka-arviotaan, jonka mukaan Suomi ei ole minkään terroristijärjestön ensisijainen kohdemaa. Vuodentakaisen uhka-arvion mukaan yksittäisten terroritekojen uhka on kohonnut myös Suomessa.

Pelttari kertoo, että Suomesta Irakin ja Syyrian konflikteihin lähteneiden vierastaistelijoiden määrä suhteessa muslimiväestöön on maailman suurin.

Supon tietojen mukaan Suomesta lähtenyt henkilö on myös tehnyt itsemurhaiskun konfliktialueella Irakissa. Hän oli Suomen kansalainen. Pelttari ei tarkentanut, milloin isku olisi tapahtunut, oliko tekijä mies vai nainen ja montako iskussa yhteensä kuoli.

 

Pelttari kertoo, että supon tietojen mukaan Suomesta konfliktialueille lähteneitä on myös noussut merkittäviin asemiin äärijärjestö Isisissä. Kyse on hänen mukaansa yksittäistapauksista.

Pelttari puhui terrorismin torjunnan kokonaiskuvasta tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoi STT:lle pitävänsä parempana sitä, että terrorismitilanteesta puhutaan suoraan eikä asioita hyssytellä. Hän korosti, että viranomaiset tekevät hyvin paljon sen eteen, etteivät uhkat konkretisoidu minkäänlaiseksi väkivallaksi ja terroriteoiksi.

Tiedotustilaisuudessa Risikko kertoi toivovansa, että tiedustelulainsäädännön uudistaminen menee eduskunnassa eteenpäin. Vuoden lopussa päättyy esimerkiksi siviilitiedustelua pohtineen sisäministeriön asettaman työryhmän toimikausi. Suojelupoliisille kaavaillaan uusia valtuuksia ulkomaan- ja kotimaan siviilitiedusteluun.

 

Uutista täydennetty 22.11. kello 10:31.