Talvivaara-aktivisti teki Helsingin Sanomista tutkintapyynnön

Iisalmelainen Stop Talvivaara -liikkeen aktivisti Hannu Hyvönen on tehnyt tutkintapyynnön Helsingin rikospoliisille Helsingin Sanomissa julkaistusta kolumnista. Hän katsoo lehden syyllistyneen kunnianloukkaukseen ja sananvapausrikkomukseen.

Tutkintapyyntö koskee freelance-toimittaja Sampsa Oinaalan kirjoittamaa tekstiä, joka on julkaistu 17.3.2013 otsikolla "Talvivaaran kaivoksen ympärillä velloo omituinen mediasota".

Kolumnissa kirjoitetaan, että "Hyvönen on valtamedioihin maanisen vainoharhaisesti suhtautuva kansalaisaktivisti, joka vastustaa Talvivaaraa kiihkeästi".

Hyvönen toteaa välittämässään tiedotteessa, että kolumnissa esitetty luonnehdinta hänestä on loukkaava. Hyvönen katsoo tekstin aiheuttaneen merkittävää haittaa sekä itselleen että Stop Talvivaara -liikkeelle.

Artikkelia kuvittaa Hyvöstä esittävä karikatyyrinen hahmo, joka kuvaa itseään videokameralla ja puhuu megafoniin Talvivaaraa vastustavien kylttien ympäröimänä.

Hyvönen tunnetaan Talvivaaraa käsittelevistä dokumenteistaan.

Hyvönen perustelee, ettei ole aiemmin kyennyt tekemään tutkintapyyntöä.

- Mielenterveydelliseen leimaamiseen on lähes mahdotonta vastata joutumatta samalla altistumaan uudestaan tuolle leimaukselle, hän toteaa tutkintapyynnössään.

Vuonna 2012 Sampsa Oinaala ja valokuvaaja Tommi Taipale olivat Hyvösen kanssa Talvivaaran kaivosalueella, missä he löysivät prosessivesien keräilyaltaasta kuolleita lintuja. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta, ja löytöä käsiteltiin laajalti mediassa.