Tulli pysäytti jengiläisen konepistoolin kuljetuksen - uusi oikeudenkäynti tulossa

Cannonballin jäsen, 33-vuotias suomalaismies, oli mukana salakuljettamassa konepistoolin osia Virosta Suomeen, kun tulli pysäytti kuljetuksen ja takavarikoi osat Helsingin Länsisatamassa viime vuonna.

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja yhden miehen avunannosta törkeään ampuma-aserikokseen.

Jengiläinen tuomittiin vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen, sillä tuomiota kovennettiin oikeuden katsottua teon tehdyn osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

Kaksi muuta miestä tuomittiin 6-8 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Helsingin hovioikeus kuitenkin totesi vastikään, ettei käräjäoikeuden tuomiosta käy ilmi, mitä syytetyistä konepistoolin osista miesten katsottiin kuljettaneen Suomeen. Tällä oli oleellista vaikutusta siihen, oliko kyse luvanvaraisista osista ja mahdollisuudesta saada käyttökuntoinen konepistooli jengiläisen haltuun.

Hovioikeus palautti asian takaisin käräjäoikeuteen ja määräsi oikeuden käsittelemään asian uudestaan niin, että annetusta tuomiosta myös selvää, mitkä riitaisista väittämistä tulivat näytetyksi toteen tai jäivät näyttämättä.

Missä lukko-osa oli?

Syyttäjän mukaan 33-vuotias jengiläinen oli luovuttanut kahdelle virolaismiehelle Tallinnassa 9-millisen Steyer-konepistoolin runko-osan, lippaan ja äänenvaimentimen, jotta he kuljettivat ne auton rakenteissa laivalla Suomeen.

Mies matkusti samalla laivalla Helsinkiin. Syyttäjän mukaan hänellä oli mukanaan konepistoolin toimintakuntoinen lukko-osa.

Syyttäjän mukaan tullin rikostutkinnassa selvisi, että virolaiskaksikon tarkoitus oli luovuttaa aseen osat miehelle Cannonballin kerhotilojen luona, ja konepistooli oli menossa jengin käyttöön.

Jengiläinen kiisti kuljettaneensa lukko-osaa Suomeen. Käräjäoikeustuomiossa ei otettu kantaa, oliko lukko-osa tuotu Virosta Helsinkiin vai ei.

Mies myös myönsi, että hän on Cannonball MC Tallinnan jäsen Virossa, mutta kiisti olevansa mukana missään Cannonballin Suomen osaston toiminnassa.

Hänen mukaansa aseen osat eivät olleet menossa jengille Suomeen, vaan hän halusi vain tutkiskella toimintakelvottoman konepistoolin osia ja oli järjestänyt ne siksi itselleen Suomeen.

Mies vaati siksi hovioikeutta hylkäämään koventamisperusteen käytön hänen tuomiossaan. Lisäksi hän vaati luovuttamaan aseen lippaan takaisin hänelle, vaikka muut konepistoolin osat jäisivät valtiolle.

Itse aseiden osien kuljetuksen autossa jengiläinen ja toinen autossa ollut mies myönsivät, sillä osat kiistämättä auton rakenteista löytyivät.

Käräjäoikeus käsittelee tapauksen myöhemmin uudestaan hovioikeuden määräyksestä.

Yksi Suomen Bandidos-presidenteistä vangittu – myi huumeita Varkauden seudulle

Entinen jengijohtaja pysyy vankilassa - Rogues Galleryn perustajan rangaistus kolmoismurhasta jatkuu

Bandidoksen Suomen johtajan ampunut mies pääsee vankilasta vapaaksi

Hovioikeus: Jengiläinen oli laitettu perimään olematonta velkaa

Asianajaja vuoti poliisin tietoja jengiläiselle - sakkoja rikkomuksesta

Kansainvälinen liivijengi tuli nyt Suomeen - kerho sai tunnukset

Bandidoksen tukikerhot nyt sekä Pohjois- että Etelä-Savossa

Jengit ja tukikerhot yrittävät pestä mainettaan - hyväntekeväisyydellä ratsastaminen kelpaisi