Kotimaa

Unto 1, 2, 3 ja 4: Rautavaaran kunnanjohtaja ideoi 35 neliön omakotitalon

Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto saattaa olla hyvinkin Suomen ainoa kunnanjohtaja, jolla on omaa nimeä kantava talomallisto. Unto-valmistalot ovat pieniä omakotitaloja, joiden hinta ei pompsahda pilviin. Ne lanseerataan viikon päästä Kuopiossa alkavilla Rakenna ja asu -messuilla.

Unto 2:ssa on napakasti noin 50 neliötä. Vaihtoehtona ovat myös talomallit Unto 1, 3 ja 4, joiden koot ovat 35, 60 ja 80 neliömetriä.

Talomallien suunnittelussa kunnalla yhteistyökumppanina on nurmeslainen Samitalot ja valmistajana Karelment Oy.

Talojen kohderyhmänä ovat seniorit, sinkut ja nuoret, joille sopii kompakti omakotiasuminen. Murron mielestä Rautavaara voisi houkutella Unto-talojen avulla seniori-ikäisiä paluumuuttajia kotikonnuille.

Murto onkin tunnettu räväköistä ideoistaan, jotka ovat tehneet syrjäisen pohjoissavolaisen kunnan nokkamiehestä lähes brändin.

Rautavaaran kunta aikoo iskeä messuilla kävijöiden mieliin monella muullakin konstilla. Kaava-alueelle rakentavalta kunta ei peri vesi- ja jätevesiliittymämaksuja.

– Siitä voi tulla rakentajalle 4 000–12 000 euron säästö, Murto laskee.

Tontteja on tarjolla 47 kappaletta. Lisäksi kunnalla on houkuttimena 100 Mbit:n laajakaista.

Rautavaaran Leipomon yrittäjä Jaakko Kärki on luvannut jakaa messuilla 600 tuoretta ruisleipää.

Rakenna ja asu -messut järjestetään 25.–26.2. Kuopio-hallissa.