Kotimaa

Viiden tapon yrityksen käsittely siirtyi huhtikuulle

Keiteleläisen 38-vuotiaan miehen vakavien rikossyytteiden käsittelyä on lykätty. Keski-Suomen käräjäoikeus käsittelee syytteitä näillä näkymin vasta huhtikuussa.

Syyttäjä vaatii miehelle tuomiota viidestä tapon yrityksestä, tuhotyöstä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Miehen syytetään polttaneen naisen ja kuuden lapsen kodin Viitasaarella viime lokakuussa vakavien uhkailujen jälkeen. Nainen ja neljä lasta ehti paeta juosten metsään ennen kuin mies tuli paikalle. Kaksi lasta eivät olleet tapahtuma-aikaan kotona.

Näillä näkyminen syytteitä käsitellään oikeudessa huhtikuussa. Mies odottaa oikeudenkäyntiä tutkintavankeudessa.

Tapauksen eteneminen on kiinnostanut useita Savossa, sillä syytetyllä miehellä on rankka rikostausta. Hänet on tuomittu aiemmin muun muassa ystäviensä asuntojen sytyttämisestä tuleen vuosina 2014 ja 2013.

Lisäksi hänellä on taustallaan useita pahoinpitelyitä ja uhkausrikoksia Keiteleeltä ja Kuopiosta.

 

Oikaisu: Jutun otsikkoon on korjattu virheellinen tieto, että syytteet koskevat murhan yrityksiä. Kuten tekstissä luki, syytteet koskevat tapon yrityksiä.