Kotimaa

Ylijohtaja kaivoksesta: Talvivaara ei saisi enää lupia

Pohjois-Savon elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) ylijohtaja Kari Virranta ei usko, että Talvivaara olisi saanut kaivokselleen ympäristölupia, jos todelliset päästöt olisi tiedetty.

–Näillä tiedoilla Talvivaara ei saisi enää lupia. Nyt tiedetään, että Talvivaara pilaa ympäristöä. Lähtökohta on, että kohtuutonta ja laaja-alaista pilaamista ei voi hyväksyä, Virranta sanoo.

Virranta kuitenkin korostaa, että kukaan ei osannut ympäristölupaa myönnettäessä aavistaa, miten tilanne kehittyy.

– Jälkeenpäin on huomattu, että olisi pitänyt olla tarkempana.

Ylä-Savon soten ympäristölautakunnan ehdotusta hallintopakosta Virranta pitää rajuna. Hallintopakolla kaivos voitaisiin sulkea nopeastikin, jos saastuttaminen ei pääty.

– Toisaalta pitäähän likaamisen loppua.

Talvivaara aikoo vähentää vesipäästöjensä sulfaattipitoisuutta investoimalla suolan poistoon. Yhtiö kertoo uusista investoinneista ja niiden aikataulusta tarkemmin tänään.

Lue lisää tiistain Savon Sanomista.

 

Uusimmat

Kotimaa

Stenlund Ylelle: Viinasen siirto liittyy ihmisten koskemattomuuteen

Sairastatko masennusta? Kehon lämmittäminen saattaa auttaa

Naistentalon palosta on nostettu syyte työturvallisuusrikkomuksesta

Kuopion ex-päättäjä Perttu Nousiainen Nuorisosäätiökohun ytimessä

Expressen: Viha suomenruotsalaisia kohtaan kasvaa Suomessa

Pankkialalla kiky-sopu – kattavuus hipoo jo 90:tä prosenttia

Selvitys: Lappi on maineensa veroisesti puhdas

Kuopiolaisisä avautui lapsiperheen arjesta - Facebook-päivitystä jaettu tuhansia kertoja

Suomalaiset mättävät kasviksia kilotolkulla roskiin - "Vain syöty kasvis terveellinen"

Pääjohtaja Antti Koivula: Digitalisaatiota ei ymmärretä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.