Autiotalon kukat lakastuu

Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä, kertaa kuvataiteilija Johanna Väisänen urbaanin löytöretkeilyn perusperiaatteet. Jäljet jäävät isoina mollukoina kevättalviseen umpihankeen.

Väisänen on käynyt ennenkin Sänkimäen hylätyllä kansakoululla Nilsiässä. Häntä kiehtovat tyhjät talot, koulut ja tehtaat. Retkien tuloksena on syntynyt useitakin teoksia, uusimpana Rakennuksen elämä -mediainstallaatio (2015).

Sänkimäen kouluakin Väisänen on miettinyt.

– Pelkkä talo ei kuitenkaan riitä taiteeseen.

Väisänen aloitti autiotalojen koluamisen jo vuosia sitten. Pyhäselän heppatyttö ratsasti kilometrikaupalla ja törmäsi mystisiin paikkoihin.

Löytyi esimerkiksi upea kartano, jossa kaikki oli samoilla sijoillaan kuin 1940-luvulla. Isäntä oli suivaantunut sodanjälkeisestä maanjaosta niin, että lopetti talonpidon siihen paikkaan. Väisänen, evakoiden jälkeläinen, ihmetteli ja valokuvasi.

Väisänen näki jo tuolloin paljon unia taloista.

– Sigmund Freud kirjoitti jossakin sivulauseessa, että talo on ihmisen itsensä kuva. Mikä on sitten autiotalo? En tiedä.

 

Nyt mukana on myös Risto Pitkänen. Harmaapartainen mies ei ole löytöretkeilijä vaan naapuri. Hän on katsellut koulua siitä saakka kun tälle tuuliselle mäelle syntyi. Kyseessä on Pitkäsen mukaan Nilsiän vanhin kansakoulu – jo hänen isoäitinsä kävi sitä. Pitkäsen isoisä puolestaan lahjoitti tontin yhdessä toisen isännän kanssa.

– Koulu oli kylän keskus. Siellä oli enimmillään toistasataa oppilasta, Pitkänen tietää.

Koulu lakkautettiin jo 1971. Kyläyhdistys osti talon 1990-luvulla. Se piti kunnostaa. Suunnitelmia piirreltiin, ehkä liian suureellisia, myöntää mukana ollut Pitkänen.

Vielä ovella Pitkänen varmistaa: ihanko oikeasti tässä halutaan sisälle?

Siellä on yllättävän valoisaa. Lunta tuiskuaa ikkunoista, jotka ilkivallantekijät ovat rikkoneet.

– Karmeahan tämä suoraan sanottuna on, Pitkänen toteaa.

– Ja tavallaan aika hieno, vastaa Väisänen.

Molemmat katsovat vakavina kattoa. Kauankohan se kestää?

 

Pitkänen meni kouluun 1956. Hän muistaa Anna-Liisa Kärkkäisen, opettajattaren, jolla oli hieno lauluääni ja kreikkalaisen patsaan sivuprofiili. Opettajattaren hameen alle ei saanut kurkkia, kun hän laskeutui ylväästi portaikosta.

Niitä portaita kiivetään nyt ylös. Vintillä on kasoittain rojua, myös vanha vaaliuurna.

– Nilsiässä oli aikoinaan 23 äänestyspaikkaa. Arvatkaa montako niitä nyt on. Kaksi.

Talon autioitumiseen on aina jokin syy. Väisänen on retkillään nähnyt autiotaloja, joiden paikalliset uskovat olevan kirottuja. Pitkänen nukkuu yönsä hyvin, mutta myöntää, että jahkailu harmittaa:

– Jos tuon lautaisen lisäosan purkaisi, jäisi ihan terve hirsirunko...Mutta talkootyötä se vaatisi. Vanhoja ei enää ole eikä nuoria kiinnosta, Pitkänen huokaa.

Talosta luopuminenkaan ei ole vaihtoehto:

– Minä pidän koulusta ja sen ympäristöstä kiinni niin kauan kuin elän.

 

Paluumatkalla Väisänen muistaa esseen Freudin kokoelmasta Toteemi ja tabu. Freud käsittelee siinä luonnonkansojen taikauskoa. Kun heimon miehet ovat metsästämässä, lapset eivät saa piirtää kepillä maahan. Pelätään, että viivat sotkisivat metsästäjien polut.

– Freudin mukaan neurootikot – ja taiteilijat – ovat samanlaisia kuin luonnonkansat. He hölmöt ajattelevat tekemisiensä muuttavan maailmaa.

Ja tästä päästään siihen, mikä kutkuttaa autiotalon historiantäyteisessä hetkessä:

– Siinä ehkä leikittelee ajatuksella: jos muuttaisin jotakin tässä talossa, muuttuisiko maailma?

 

Ei ilkivaltaa tai töhrimistä

Urbaanin löytöretkeilyn (urban exploring, urbex) kohteena ovat hylätyt talot, tehdasrakennukset, rauniot ja muut ihmisen rakentamat kohteet.

Ilkivalta, töhriminen tai taloon leiriytyminen eivät kuulu urbaaniin löytöretkeilyyn. Sisään ei murtauduta eikä tavaroita viedä pois. Sen sijaan mallikelpoinen retkeilijä sulkee lähtiessään auki repsottavat ovet tai ikkunat.

Filosofia on sama kuin viime vuosina suosiota saaneessa geokätköilyssä: halutaan elämyksiä lähiympäristössä ja ympäristöä kunnioittaen.

Kohteiden valokuvaus ja kuvien julkaiseminen verkossa liittyy läheisesti urbaaniin löytöretkeilyyn. Kohteiden tarkka sijainti kuitenkin pyritään pitämään salassa tai pienen piirin tietona ilkivallan minimoimiseksi.

Hylätty rakennus ei kuulu kotirauhan tai julkisrauhan piiriin, joten sinne saa periaatteessa mennä kuka vain. On kuitenkin veteen piirretty viiva, milloin rakennus on hylätty.

Blogeja ja gallerioita: aikamatka.net, syrjaseutu.fi, alleycat.fi, ruosteinen.com, urbanex.ninja