Blues soi neljä päivää Pieksämäellä

Pieksämäki muuttuu blueskaupungiksi 5.-8.7., kun siellä vietetään jo 20. kerran Savonsolmu Beach & Blues Party -tapahtumaa.

Varaslähtö varsinaiseen bluesviikonloppuun koetaan jo keskiviikkoiltana Pieksämäen torilla. Esiintymislavan valloittaa silloin Texas-vaikutteista bluesrokkia soittava Jake´s Blues Band.

Torstaina brittiläinen Emma Black tarjoaa puolestaan akustisen bluessetin Music Bar Coronassa.

Lauantain pääkonsertissa lavalle nousee muun muassa amerikkalainen laulaja-harpisti James Harman.

Bluesmuusikkona vuodesta 1962 toiminut Harman on tehnyt peräti 33 omaa julkaisua ja vieraillut lukuisten muiden artistien levyillä. Bluesvirtuoosia säestää Tomi Leino Trio.

Lauantaina kuullaan myös viiden vuoden keikkatauolta palanneen ja 15-vuotisjuhlavuotta viettävän SF Bluesin musiikkia.

Kokoonpanon takana ovat muun muassa Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist.

Pääkonsertissa esiintyvät myös kitaravetoista perusrokkia, rockabillya ja rock´n`rollia yhdistelevä Melrose sekä Tap Jelly Blues Band.

Savonsolmun pääravintolan perjantain iltaklubilla soittavat pieksämäkeläinen Swamptown Boogie, Jay Kay & Blues Gang ja Kuopiossa 1978 perustettu Brandy Rockers.

Swamptown Boogie soittaa myös päätösklubilla lauantai-iltana.

Savonsolmu Beach and Blues Party 5.-8.7. Pieksämäellä. Klubeja lukuun ottamatta yleisöllä on vapaa pääsy tapahtumiin.

Uusimmat

Kulttuuri

Napapiirin sankarit 3

Selma Vilhunen ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnolle

Åbo Akademin säätiö sai ison lahjoituksen

Donnerin elokuva Perkele 2 ensi-iltaan syyskuussa

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokkaat julki tänään

Moninkertaista platinaa myynyt Robin jää tauolle, eikä paluusta ole tietoa

Oikaisu

Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo

Jaakonaho: Ghost Riot

Zacharius Carls Group: Quiet Desperation

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.