Kulttuuri

"Dokumentissa on kyse pikkukaupungin ainoasta kapakasta"

Dokumentissa on kysymys pikkukaupungin ainoasta kapakasta. Kapakassa on tyystin erilaisia ihmisiä kuin sinä, ja pääset tutustumaan heihin kaikkiin. Elokuva on puolestaan suurkaupungin erikoistunut kapakka, josta takuulla löydät vain kaltaisiasi ihmisiä.

Näin dokumentin merkityksen ja tarkoituksen määrittelee saksalainen dokumenttilevittäjä Sven Eggers. Eggers luennoi dokumenteista torstaina Kuopiossa ja oli edellisenä viikonloppuna kouluttamassa dokumentaristeja Heinävedellä.

Eggersin mukaan dokumenteilla on tällä hetkellä kaksi erilaista tietä. Toisella puolella ovat isolla rahalla tehdyt dokumentit, jotka lähenevät monellakin tasolla, myös markkinoinnissa, elokuvaa. Toisella puolella ovat yhä pienemmällä rahalla tehdyt dokumentit, joiden on vaikea päästä esille missään. Eggers on itse jälkimmäisten puolella.

– Isot dokumentit ovat usein hyvinkin provokatiivisia tai esittelevät kohdetta huumorilla. Pienissä dokumenteissa on paljon pieniä aiheita ja kauniita asioita, mutta ne eivät pääse välttämättä ikinä kunnolla esille. Kysymys onkin, miten saada ne pienet dokumentit esille ja ihmisten tietoisuuteen.

Yhdeksi ongelmaksi Eggers nimeää katsojien lyhytjänteisyyden. Nykypäivän ihminen on tottunut katsomaan lyhyitä klippejä muun muassa internetistä. Monet elokuvat ja sarjat on puolestaan leikattu niin, että rytmi on nopea: yksi kuva pysyy esillä vain hetken.

Eggers pelkääkin, että kärsivällisyys perinteistä dokumenttia kohtaan on kadonnut.

– On vaikea houkutella nopeaan leikkaukseen tottunut yleisö katsomaan hitaita dokumentteja. Tästä syystä televisiokaan ei ole pienten ja hitaiden dokumenttien pelastus. Jos yksi kuva kestää kaksi minuuttia, moni vaihtaa kanavaa, Eggers tuhahtaa.

– Elokuvateatterissa paikalle saapunut yleisö sentään katsoo dokumentin loppuun, jolloin sillä on mahdollisuus yllättää. Mutta tämä vaatii sen, että yleisö menee pieniin saleihin katsomaan dokumentteja, joiden sisällöstä heillä ei välttämättä ole ennakkoon mitään tietoa.

Eggers ei kuitenkaan allekirjoita ajatusta, että internetin lyhyet videot olisivat syrjäyttämässä dokumentteja. Hän painottaa dokumentin olevan taidetta.

– Ja taide vaatii suunnittelua, työtä ja rakennetta. Ei dokumentti ole vain kameran laittamista päälle. Mutta tietenkin sekä internet että digitalisoituminen ovat myös muuttaneet dokumenttien tekemistä.

Luennollaan Eggers puhui todellisuudesta sekä dokumentissa että dokumentin ulkopuolella. Hän huomauttaa, että vaikka dokumenttiin usein liitetään yhtenä arvona totuus, on dokumentti aina valittu ja rajattu näkökulma aiheeseensa.

– Dokumentaristi ottaa aina jonkin puolen, mutta silti haluamme nähdä todellista elämää esittäviä dokumentteja.

Eggers toivoo, että dokumentit voisivat yhä yllättää katsojansa todellisuudella. Hän puhuu paljon ymmärryksen kirkkaasta hetkestä.

– Sellainen hetki on esimerkiksi, kun on juuri melkein jäänyt auton alle. Kaikki on totta juuri siinä, se on todellinen hetki, Eggers sanoo.

– Muutenhan me usein kuljemme sellaisessa oudossa valvetilassa omissa ajatuksissamme ja omassa todellisuudessamme. Olisi hienoa, että dokumentit pystyisivät myös ravistamaan meidät siihen hetkeen esimerkiksi kohdilla, joissa ennakkokäsityksemme joutuvat koetukselle.

Suomalaisesta dokumentista Eggersilla ei vielä ole paljoakaan sanottavaa, sillä Heinävedellä hän tutustui lähinnä keskeneräisiin projekteihin.

– Tekijät olivat selvästi innoissaan aiheistaan ja halusivat tehdä hyvää laatua. Ongelma on aina draaman rakentaminen. Kuvia ja puhetta on helppo saada, mutta vaikeus on tehdä siitä toimiva dokumentti.

Mistä aiheesta Eggers haluaisi nähdä dokumentin?

– Haluaisin, että kapitalismi saataisiin vangittua dokumenttielokuvaksi. Se on vaikea ja liukas aihe, joka muuttuu koko ajan. Mutta myös aihe, joka ympäröi meitä ja vaikuttaa meihin koko ajan.

 

Luennoitsija, arkkitehti ja juryn jäsen

Berliiniläinen Sven Eggers (1972) perusti 1998 Tikozigalba-elokuvateatterin Wismarissa ja vuonna 2006 elokuvalevitysyhtiön Schwimmerin.

Eggers on ollut muun muassa Schwerinin, Cottbusin, Tallinnan ja Karlovy Varyn ja New Yorkin elokuvafestivaaleilla juryn jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut taiteellisena johtajana monilla festivaaleilla, vierailevana luennoitsijana elokuva-alan seminaareissa, näyttelykuraattorina ja toimittajana erikoistuen elokuvan lisäksi arkkitehtuuriin.