Joroisten Musiikkipäivät keräsi ennätysyleisön tänä vuonna

Joroisten Musiikkipäivät lisäsi kävijämääräänsä tänäkin vuonna.

Sunnuntaina päättynyt kymmenpäiväinen festivaali keräsi yhteensä noin 5 400 katsojaa. Viime vuonna yleisöä oli 4 950.

Musiikkipäivien taiteellinen johtaja Jan Hultin on tyytyväinen festivaalijärjestelyihin.

– Omasta mielestäni kaikissa konserteissa esiintyjät onnistuivat erinomaisesti. Yleisökin palkitsi heidät varsin runsaskätisesti ja -äänisesti, hän kertoo.

Lipunmyynnissä päästiin lähelle tavoitetta. Tarkempi rahakertymä konserteista selviää myöhemmin. Loppuunmyytyjä konsertteja oli Musiikkipäivillä useita.

– Apocalyptica oli ainakin isoista konserteista loppuunmyyty, Hultin kertoo.

Myös Jere Martikaisen ja Joonas Asikaisen konsertti Wehmaan kartanossa, Roozeman Brothersien konsertti Frugårdin kartanossa ja Koskenhovin Schubert-konsertti olivat Hultinin muistin mukaan loppuunmyytyjä.

Toista kertaa taiteellisena johtajana toimineelle Hultinille moni asia oli tällä kertaa selkeämpi, vaikka festivaali toi omat haasteensa tänäkin vuonna.

– Mentiin taas uusiin tiloihin ja uusille paikkakunnille, joissa paikat ovat aina vähän erilaisia. Tästä vuodesta tuli paljon lisää oppia, Hultin kertoo.

Musiikkipäivien konsertteja järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Varkaudessa ja Pieksämäellä. Varkaudessa Sahalan tehdashallissa järjestetty Pete Parkkosen konsertti jäi kuitenkin kävijämäärissä tavoitteestaan.

– Siinä meillä on vielä tehtävää. Sahalan tehdashalli on sinänsä erinomainen konserttipaikka tällaiselle isommalle tapahtumalle. Se elää varmasti paremmin sitten, kun siellä on tuhat ihmistä, myöntää Hultin.

Seuraavan vuoden festivaaliohjelmasta on Hultinilla jo ajatuksia.

– Klassisen puolen ohjelmisto on jo melkeinpä mietitty valmiiksi. Rytmimusiikin puoli on vielä suhteellisen auki.

Joroisten Musiikkipäivät jatkaa ilman suurempia muutoksia tulevina vuosinakin.

– En usko, että tulee mitään linjamuutoksia. Pyritään saamaan niin monta kartanoa kuin mahdollista käyttöön. Kamarimusiikkia kartanoissa säilyy brändin ytimessä. Ehkä kaksi tai kolme isoa areenaa on käytettävissä, sinne tulee sitten sellaiset viihde­pläjäykset, Hultin kertoo.

Rantasalmelle Hultin haluaisi enemmän tapahtumia, mutta laajeneminen uusille paikkakunnille tuntuu epätodennäköiseltä.

– Tässä on tietty logiikka, miksi nämä paikkakunnat ovat tässä mukana. Tämä on tavallaan tällainen vitostien festivaali, pieninä poikkeamina Pieksämäki ja Rantasalmi. Ne ovat Joroisten naapurikuntina niin lähellä kuitenkin