Queen-yhtye palaa Suomeen marraskuussa uuden show'nsa kanssa

Queen-yhtye jatkaa yhteistyötään Adam Lambertin kanssa. Uusi marraskuussa Suomeenkin saapuva maailmankiertue esittelee rumpali Roger Taylorin mukaan jotakin aivan uutta.

– Suunnitelmissamme on tehdä juttuja, joita emme ole joko tehneet aiemmin tai emme ole tehneet pitkään aikaan, yhtyeen perustajajäsen kertoo tiedotteessa.

Kitaristi Brian May vahvistaa tiedotteessa Queenin tulevien keikkojen olevan musiikillisesti aikaisempaakin kunnianhimoisempia.

– Yleisö tietää hitit, joten sitä täytyy palvella. Mutta voimme laittaa mukaan juttuja, joita ihmiset eivät tiedä odottaa. Adamissa on niin monia ulottuvuuksia, joka tietysti sopii musiikkiimme.

Samoilla linjoilla on myös Adam Lambert:

– Ihmisten on hyvä tietää, että jos he kävivät keikoilla muutama vuosi sitten, on ilmiselvää että soitamme isoja, kaikkien rakastamia Queen-hittejä, mutta ajattelimme että haastaa itseämme hieman. Uudistaa visuaalista puolta, uudistaa kiertuetekniikkaa, tehdä jonkin verran muutoksia settilistaan. Tulemme varmastikin nappaamaan settilistaan muutamia Queen-kappaleita, joita emme ole soittaneet aiemmin, ja olen todella innoissani siitä, Lambert kertoo tiedotteessa.

Yhtye esiintyy Helsingin Harwall Arenalla 19. marraskuuta. Queen ja Adam Lambert esiintyvät Suomessa viimeksi viime kesänä ulkoilmakonsertissa Kaisaniemen puistossa.

Uusimmat

Kulttuuri

Carolina Wendelin

Twin Peaks entistäkin surrealistisempana

Kanavarannan kesäteatteri: Mummonmökki

Musiikkikeskuksen remontti jatkuu kesällä - Kuopionlahdenkatu välillä suljettu

Taiteellisesti tasokas vuosi, talouden osalta ei suuria yllätyksiä

Miljenko Jergovi: Sarajevolainen Marlboro

Vertigo Dance Company: Yama

Dada Masilo: Giselle

Huikkaputki Pielavedellä

Carrie Fisherin elimistöstä löytyi jälkiä heroiinista ja kokaiinista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.