Kulttuuri

"Taistelen määrällä laatua vastaan"

Suonenjokelaisella sarjakuvataiteilijalla Jorma Pitkäsellä on edessään melkoinen urakka. Tänä vuonna hänen töitään julkaistaan albumillisen verran kuussa, eli vuodessa Pitkäseltä ilmestyy 12 sarjakuvateosta.

Kun suuruudenhulluun suunnitelmaan kysyy syyllistä, taiteilija siirtää vastuun turkulaisen Lempo-kustannuksen Petteri Ojalle, jolta ajatus alun perin lähti. Vaikka kyllähän piirtäjälläkin saattoi olla osuutta asiaan, Pitkänen myöntää:

– Olen kymmenen vuoden ajan lähettänyt Petterille hirmuisen määrän materiaalia, ja hän on osan niistä Lempon kautta julkaissutkin. Luulen, että nyt Petteri kyllästyi sarjakuviini ja ajatteli, että minusta pääsee eroon, kun julkaisee ne kaikki kerrallaan, Pitkänen nauraa.

Pitkän linjan tekijän mielestä on mielenkiintoista kokeilla, miten ”sarjakuvien suoltaminen” otetaan vastaan.

– Tämä on kiva kokeilu, jossa taistellaan määrällä laatua vastaan. Ihmisillähän on kummallinen käsitys, että pitää olla laatua ja laatua. Kuitenkin globalisoitunut maailma tuottaa paskaa koko ajan ja määrä on se, joka määrää, Pitkänen puhisee.

Piirtäjän kädessä on jo valmiiksi rasitusvamma, mutta se ei liity tähän alkavaan projektiin vaan elämäntapaan. Jorma ”Jope” Pitkänen menee joka arkipäivä työhuoneelleen ja tekee töitä aamukahdeksasta kolmeen. Sarjakuvaa syntyy tasaisella vauhdilla, vaikka mies on ollut taiteilijaeläkkeellä vuodesta 2008 lähtien.

– Enhän minä tätä hommaa lopeta, vaikka kukaan ei töitäni julkaisisi. Kun kone on aikoinaan lähtenyt käyntiin, niin ei sitä kannata pysäyttää, yli 41 vuotta sarjakuvia tehnyt Pitkänen sanoo.

– Toisaalta mikään ei ole niin hienoa kuin nähdä työnsä jälki painettuna. Siitä tässä hommassa tulee paras fiilis. Raha on täysin toisarvoista.

Pitkänen huomauttaa, ettei hänen tarvitse piirtää kaikkia vuoden aikana julkaistavia sarjakuvia nyt, vaan osa päivän valoon pääsevistä teoksista kaivetaan arkistoista.

Esimerkiksi tammikuun viimeisellä viikolla julkaistava Pekka ja Pätkä aikuisviihteellä syntyi jo viisi vuotta sitten. Nimestä voi päätellä, että kyse on K18-materiaalista.

Pekka Puupään roolissa nähdään Pitkänen. Pätkänä on Pitkäsen vanha kaveri, sarjakuvataiteilija Keijo Ahlqvist.

– Se on osittain omaelämäkerrallinen tarina. Siinä on vähän homoromantiikkaakin, sellainen road movie.

Pitkänen muistuttaa, että kaikki vuoden albumit eivät edusta samanlaista linjaa. Tulossa on muun muassa sarjakuva, joka käsittelee naapurin Lyyli-koiran kuolemaa. Pitkäsellä ja tämän vaimolla oli tiivis suhde Lyyliin, jota he ulkoiluttivat säännöllisesti.

– Omista koirista luopuminen oli aikoinaan kauheaa, ja emme halunneet uusia. Kun naapuriin tuli koira, olimme heti sitä ulkoiluttamassa. Itkuhan siitä pääsi, kun Lyyli kuoli. Nyt naapurilla on uusi Vappu-niminen koira, jota olemme ulkoiluttaneet.

Lyyli pääsi aikoinaan sarjakuvan hahmoksi. Vappua Pitkänen ei ole paperille ikuistanut.

– Se on niin tumma väriltään ja siksi vaikea piirtää, etten jaksa edes yrittää. Savolaista venkoiluahan se on, että jos en osaa piirtää ideaani, niin keksin sitten uuden idean.

Puupää-palkitulle tekijälle tärkeintä sarjakuvissa ovat sanat. Kuvien Pitkänen sanoo olevan rekvisiittaa, ”kun ei laiskuuttaan opetellut piirtämään kunnolla”. Vanhan liiton mies kertoo luottavansa stripeissään viimeisen ruudun voimaan.

Pitkänen on tehnyt paljon sarjakuvastrippejä, joidenkin laskujen mukaan yli 40 000 kappaletta. Tarkkaa lukua hän ei tiedä, sillä sarjakuvien numeroinnin hän lopetti jo vuosia sitten. Sen verran piirroksia on kasassa, ettei taiteilija itsekään muista kaikkea tekemäänsä.

– Varsinkin varhaisten aikojen pornojutut ovat kuin uusia itselleni. Tulee mieleen, että kuka pervo nämä on tehnyt. Ja sitten kun tajuaa olevansa syyllinen, tulee pieni myötähäpeä, Pitkänen nauraa.

Ensimmäinen, ja monella tavalla rakkain, Pitkäsen sarjakuvista on Savon Sanomissakin yhä julkaistava Näkymätön Viänänen. Laiskana miehenä Pitkänen ei jaksanut piirtää sankaristaan näkyviin kuin hatun.

Tutun hatun piirtämisen luulisi sujuvan jo rutiinilla, mutta:

– Jumalauta kun ei välillä muista, mistä lakin piirtäminen lähtee. Jos yrittää väärästä kohtaa aloittaa, niin ei tule mitään.

Vuosien aikana oman osansa Pitkäsen irvailusta ovat saaneet muun muassa Helsingin herrat, maahanmuuttajat, maahanmuuttokriittiset, venäläiset, avioliitot, muslimit ja homot.

Tekijä myöntää, että hänen tyyliinsä kuuluu kokeilla vähän joka suuntaan, missä kulkee ylilyöntien raja.

– Jos rajoja ei koettele, hommasta puuttuu seikkailun maku ja tekemiseen leipääntyy.

– Romaneista en ole kuitenkaan piirtänyt. Eikä tee mielikään piirtää, kun ovat jo valmiiksi sorrettu vähemmistö.

Ylilyöntejä tapahtuu Pitkäsen mukaan yhä jatkuvasti, vaikka vihastuneet yhteydenotot taiteilijalle ovatkin vuosien varrella hävinneet.

– Ehkä kustantaja ja lehdet osaavat nyt karsia pahimmat pois, piirtäjä virnistää.

On Pitkäsellä toinenkin teoria: hänen sarjakuvistaan ei enää närkästytä, koska maailma on muuttunut aikaisempaa hullummaksi.

– Nuorena mietin, olenko hullu vai onko maailma hullu. Nyt tiedän, että se hullu en ole minä.