"Tiesittekö, että Petroskoissa on aivan outo teatteri"

Hääyö oli testisana, kun Olga Portretova pyrki Karjalan Kansallisen Teatterin näyttelijöiden koulutusohjelmaan. Oikeastaan suomea, karjalaa tai vepsää olisi pitänyt osata valmiiksi, mutta kun hääyön ääntäminen onnistui, uskoivat valitsijat hänen oppivan kielen pian.

– Osasin sanoa vain, että minä olen Olga ja asun Petroskoissa. He sanoivat, että no, tuo riittää, hän muistelee.

Hieman samanlainen kokemus oli Natalia Alatalolla: suomi ei taittunut, mutta palo näyttelijäksi oli niin kova, että hän haki opiskelemaan joka tapauksessa. Nyt keskustelu suomeksi onnistuu jo hyvin.

– Meillä oli todella hyvä kielen opettaja. Hän puhui meidän kanssamme vain suomea, Alatalo kertoo.

Serkukset Julia ja Santeri Kuikka ovat puolestaan oppineet ämmöltään, mummoltaan, vienankarjalaa.

– Minä sanon sitä vanhaksi suomeksi, Kalevalan kieleksi, Santeri Kuikka toteaa.

– Karjalaa opetettiin myös koulussa. Karjalan kielen osaaminen helpottaa töiden tekemistä suomeksi, Julia Kuikka lisää.

Petroskoissa sijaitseva Karjalan Kansallinen Teatteri esittää edelleen näytelmiä suomeksi. Teatterin perustivat vuonna 1932 amerikansuomalaiset, ja aluksi esityskieli olikin pelkästään suomi.

Suomen ja karjalan kielisen ohjelmiston määrä on kuitenkin vähentynyt koko ajan, ja nyt se on enää kolmisenkymmentä prosenttia.

Tästä määrästä halutaan teatterissa pitää kiinni. Kyse on kielipolitiikasta.

– Me olemme Karjalan Kansallinen Teatteri. Meidän täytyy pitää tästä nimestä kiinni, ja siksi teemme myös karjalaksi ja suomeksi, Julia Kuikka sanoo.

Vähemmistökielten osaajat ovat vähentyneet, mutta Karjalassa on edelleen esimerkiksi suomenkielisiä päiväkoteja, lehtiä ja muuta mediaa.

– Kuuntelin kerran radiota, ja siellä todettiin, että tiesittekö, että Petroskoissa on aivan outo teatteri. Siellä näyttelijät puhuvat suomea, katsojat ovat venäläisiä ja kuuntelevat tulkkausta, Portretova naurahtaa.

Näyttelijät ovat tottuneet kielten sekamelskaan. Santeri Kuikka on näytellyt esimerkiksi Ville Haapasalon kanssa Käki-elokuvassa.

– Minä puhuin hänen kanssaan suomea, ja hän vastasi minulle venäjäksi. Ja elokuvassa oli vielä saamelainen nainen, joten meillä oli kolme kieltä.

Kuikka näyttelee myös venäläisessä Sillassa, joka alkaa syksyllä. Siinä silta kulkee Virosta Venäjälle, ja Kuikka esittää virolaista poliisia. Näissä kuvauksissa osa puhui suomea, osa viroa ja osa venäjää.

– Meillä on sellainen sanonta, että niin kauan kuin on vodkaa, ei ole tuntematonta kieltä, Portretova huomauttaa.

Vuoden 2010 teatterinjohtajan vaihdoksesta ja sitä seuranneista irtisanoutumisista näyttelijät eivät vieläkään halua puhua. Se on politiikkaa, he kuittaavat.

– Meillä on sanonta venäläisessä teatterissa, että he tulevat (viitaten johtoon), me jäämme, näyttelijät sanovat.

Vajausta ei tullut myöskään yhtä paljon kuin 1990-luvulla, jolloin presidentti Mauno Koivisto avasi rajan inkeriläisille, ja moni teatterin työntekijä muutti Suomeen. Silloin jäljelle jäi vain kymmenkunta näyttelijää.

Koulutusohjelmien kautta on kuitenkin saatu uusia näyttelijöitä. Tulevaisuutta tosin varjostaa hieman se, että uusimmilta kursseilta valmistuneet näyttelijät eivät osaa juuri lainkaan suomea. Tosin heille teatterissa opetetaan kieltä koko ajan lisää.

Näyttelijät pääsevät harjoittelemaan suomeaan myös suomalaisten ohjaajavierailujen kautta. Parhaillaan ohjelmistossa on jyväskyläläisen Tarja-Liisa Qvintuksen ohjauksia.

– Jos suomenkielistä näytelmää ohjaa suomalainen, niin silloin aksentit ja huumori ovat oikeassa kohdassa, Santeri Kuikka huomauttaa.

Qvintuksen kokemuksen mukaan ohjaajaan suhtaudutaan Venäjällä hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Hän on auktoriteetti, joka päättää kaikesta. Puvustamo haluaa ohjaajan valitsevan sopivimman korun pukuun. Lavastajat haluavat ohjaajan hyväksynnän suunnittelemalleen tyynylle.

Valomestari ilmoitti ensimmäisenä, että hän ei vastaa valojen suunnittelusta.

– Venäläisessä kulttuurissa ohjaaja on vähän etäinen hahmo, jota kunnioitetaan suuresti. Täällähän ohjaaja on monesti vain työryhmän yksi jäsen, vaikka onkin monessa asiassa vastuuhenkilö, Qvintus sanoo.

Karjalan Kansallinen Teatteri täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Teatterissa työskentelee tällä hetkellä noin sata henkilöä, joista kolmisenkymmentä on näyttelijöitä.

Juhlallisuuksia vietetään lokakuussa, ja silloin ensi-iltaan tulee Antti Timosen vienankarjalaksi kirjoittama Otatko miut Karjalan mua -näytelmä.

Qvintus kertoo, että juhlavuodet ovat Venäjällä tärkeitä. Teatterin remontti esimerkiksi oli kestänyt jo kuusi vuotta ennen kuin suuri näyttämö valmistui lopulta teatterin 70-vuotisjuhlallisuuksiin.

– Venäjällä voi käydä niin, että ensin tulee rahoitus, mutta sitten välillä jarrutetaan. Juhlavuodet ovat siksi tärkeitä, hän sanoo.

Aleksis Kiveä ja Maria Jotunia Karjalasta Suomeen

Karjalan Kansallinen teatteri on parhaillaan vierailulla Kuopiossa ja Varkaudessa. Ohjelmistossa on Maria Jotunin ja Aleksis Kiven tekstejä, jotka Tarja-Liisa Qvintus on sovittanut ja ohjannut.

– Suomalaiset nauravat heti, kun sanot jotain, ja se on todella kivaa. Suomalaiset myös nauravat aivan eri kohdassa kuin venäläiset, Olga Portretova vertaa yleisöjä.

Vieraalla kielellä näytteleminen on oma taitolajinsa. Periaatteessa näyttelijä voi vain opetella ulkoa, mitä hänen tulee sanoa, vaikkei osaisikaan kieltä. Petroskoilaiset eivät kuitenkaan halua toimia niin.

– Jos et puhu suomea ollenkaan, on vaikea olla näyttämöllä. Jos esimerkiksi unohtaa vuorosanat, ei voi keksiä mitään tilalle. Tai jos vastanäyttelijä ei osaa kieltä, hän vain odottaa viimeistä sanaa, ja jos et muista sitä, hän ei osaa jatkaa, Portretova sanoo.

– Toisaalta on tavallaan parempi esiintyä suomen kielellä, koska silloin muuttuu kuin hahmoksi, ei ole enää oma itsensä. Se on kuin naamio, hän jatkaa.

Kuopiossa Karjalan Kansallinen Teatteri esiintyi perjantaina. Tänään vuorossa on esitys Varkauden Teatterissa kello 18 alkaen.

Uusimmat

Kulttuuri

Man Booker Prize -kirjallisuuspalkinto George Saundersille teoksesta Lincoln in the Bardo

Tampereen Muumimuseo kertoo, mistä muumibuumi sai alkunsa

Suomalainen supersankarielokuva Rendel palkittiin Meksikossa

Aili Ikonen: Piirrä minut

Beck: Colors

Hans Zimmer: Blade Runner 2049

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat - Seikkailukertomus

Paavo Castrén: Antiikin myytit

Egotrippi: 10

Jenni Vartiainen luottaa tunteeseen enemmän kuin järkeen: "Se on jotain selkonäköisyyttä"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.