ANTTI TUURI - Ikitie

ANTTI TUURI Ikitie

Otava 2011. 431 s.

Ikitien tuntee nimeltä enää harva. Se oli reitti, jota pitkin Lapuan liikkeen miehet kuljettivat vuonna 1930 kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä Neuvostoliiton rajalle ja rajan yli.

Kansa kutsui näitä retkiä muilutuksiksi kuuluisimpien ihmisrahtaajien Jussi ja Jaakko Muilun mukaan.

Antti Tuurin uusimman kirjan sankari Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Siellä hänet luvataan ampua, mutta Ketola pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle.

Rajan takana muiluttajien pahoinpitelemä Ketola hoidetaan kuntoon sairaalassa, hän saa uuden henkilöllisyyden, työpaikan ja jopa uuden vaimonkin.

Yhdessä Amerikasta vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden suomalaisten elintasopakolaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia.

Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi, jossa Ketola mieluummin ottaisi kuulan kalloonsa kuin eläisi, mutta kuolemaapa hänelle ei sallita.

Hän näkee ja kokee asioita, joita ei tosiksi uskoisi.

Antti Tuuri on tehnyt kotiläksynsä hyvin. Hän on ottanut tarkasti selvää aikakauden tapahtumista Suomessa ja Neuvostoliitossa.

Kirjaa voisi luonnehtia yhtä hyvin tietokirjaksi kuin romaaniksikin, sillä kaikki Jussi Ketolan kokemat seikkailut voisivat olla ja ovat totta.

Moni on kokenut vielä pahempaakin.

Kirjaa ei voi suositella heikkohermoisille. Tuurin kerrontatapa on toteava, rauhallinen, mikään ei varoita lukijaa tulossa olevista kauheuksista.

Kertoessaan esimerkiksi joukkoteloituksen hienouksista Tuuri ei voivottele eikä pitele päätään tai syyttele murhaajia. Hän vain kertoo, mitä näkee.

Normaaliin romaanikaavaan kuuluu, että pahoille kostetaan ja hyvät sankarit saavat palkintonsa. Ikitiellä näin ei käy.

Tosielämässä Tuurin kuvailemat ihmishirviöt toki saivat aikanaan itsekin kuulan kalloonsa, mutta se ei enää heidän uhrejaan lohduttanut.