Jari Tervo: Matriarkka

Jari Tervo: Matriarkka. Otava 2016. 448 s.

Jari Tervon (s. 1959) uutta romaania on puffattu paljon. Kohua herätti Helsingin Sanomien (10.9.) juttu, jossa toimittaja Hanna Mahlamäki muotoili Tervon provokaation: ”Suomalaiset ovat autistinen kansa, ja sen takia meidän on muita vaikeampaa ottaa vastaan muualta tulleita.”

Kansakuntia ja etnisiä ryhmiä koskevat luonneanalyysit – saati niiden sotkeminen neurobiologisiin häiriöihin – ovat yhtä vedenpitäviä kuin horoskoopit.

Suomalaisten ennakkoluulot eivät nyt selittyneet autistisuudella, kuten eivät ranskalaisten jälkivaikutelmatkaan selittyne vaikkapa sammakkomyrkytyksellä.

Asiaan. Matriarkka on laaja romaani inkeriläisten karusta kohtalosta Neuvostoliitossa ja heidän jälkeläisistään tämän päivän Suomessa.

Simpukan kylän kolhoosista väki pakkosiirtyy 1930-luvun puhdistuksissa Siperiaan, toisen maailmansodan aikana Suomeen ja sodan jälkeen takaisin Neuvostoliittoon. Elämä totalitarismin ikeessä koostuu kiimasta, tekstin rekvisiitasta ja runollisista tiivistyksistä, nälästä ja eritteistä.

Rakenteeltaan erittäin sekava tarina kurmottaa oikeutetusti paitsi Neuvostoliittoa myös nyky-Venäjää ja sen tunnistettavaa julkitrollia, ”kohutohtoria”. Jälkiviisas Suomen syyllistäminen inkeriläisten osasta roikkuu romaanissa jeesusteipin varassa.

Kiinnostavaa Matriarkan paasaus ei ole eikä tolkuton rivouskaan. Kyrpää riittää, eroottinen sensibiliteetti puuttuu tyystin.

Veijo Mereltä opittu vikkeläliikkeinen havaintoproosa täytti Tervon kirjallisen temppupenaalin jo esikoisromaanissa Pohjan hovi (1992). Krooninen nokkeluus sopi levottoman juoppouden kuvaamiseen. Inkeriläisten tragediaan ylivirittynyt tyyli tuo turhaan farssimaisen sävyn.

Matriarkan karkeasti kuvatuista henkilöistä ei oikein millään kasva kokonaisia, koskettavia. Kun vielä romaanin huomattavan monipuolinen – ja itsetarkoituksellisen erikoinen – sanasto on omiaan vieraannuttamaan lukijaa fiktion maailmasta, aletaan päästä suuren äärelle.

Matriarkka onkin ainutlaatuinen suomalainen elämys. Kuin katsoisi Jouko Turkan ohjaaman Seitsemän veljestä -televisiosarjan krapulaisena muurahaispesässä istuen. Mikäs siinä.

Suomalaiset ovat masokistinen kansa, ja sen takia meidän on muita helpompaa ottaa vastaan väkisin väännettyjä taidetimantteja.

Pekka Jäntti

Uusimmat

Kirjat

Elina Sana: Isän sota

Noah Hawley: Ennen syöksyä

Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti

Minna Lindeberg & Jenny Lucander: Lumi Azharian yllä

Simon Sebag Montefiore: Romanovit 1613-1918

Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917

Siri Kolu: Viimeistä viedään, Taika Taksinen

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.