Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti

Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti. Suuri Kurpitsa 2017. 260 s.

Suomalaista sarjakuvaa vaivaa usein liiallinen pitäytyminen pienimuotoisuudessa: tehdään lyhyitä tarinoita, joiden aiheet haetaan tekijän omasta elämästä tai muuten vain jokapäiväisistä aiheista.

Näistäkin lähtökohdista voi tehdä ja tehdään ansiokasta sarjakuvataidetta, mutta silti suomalaisten sarjakuvantekijöiden toivoisi uskaltautuvan kalaan vähän laajemmille vesille. Toki jotkut näin tekevätkin, hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Hanneriina Moisseinen ja Ville Tietäväinen.

Jesse Matilainen liittyy joukkoon uutuudellaan Suomen suurin kommunisti. Se on kaikkea muuta kuin pienimuotoinen: aiheena on suomalaisten kommunistien vaiheet Neuvostoliitossa 1920- ja 30-luvuilla. Henkilögalleriaan kuuluvat muun muassa Otto Wille Kuusinen, Arvo ”Poika” Tuominen, Kullervo Manner ja Hanna Malm.

Sivuja Matilaisen teoksessa on peräti 260. Pituus ei ole mikään itseisarvo, mutta iso sivumäärä kertoo vähintäänkin kunnianhimoisista pyrkimyksistä.

Lähtökohdat ovat siis houkuttelevat. Mutta kriitikko on siitä ikävä otus, että se ensin toivoo yhtä ja sitten juuri sitä toista. Matilaisen teosta lukiessani huomasin nimittäin kaipaavani juuri sitä pienimuotoisempaa, tai sanotaanko inhimillisempää otetta.

Tarinalla on monta päähenkilöä, mutta lukija ei pääse kyllin lähelle heistä ketään. Kenenkään sisäiseen maailmaan ei tehdä syväsukellusta, vaan hahmot jäävät yksiulotteisiksi: Kuusinen on pahuuden ruumiillistuma. Tuominen on Kuusisen opportunistinen apupoika, joka lähtee livohkaan, kun touhu alkaa käydä liian ikäväksi. Manner ja Malm taas ovat sympaattisia ja herkkiä (ja sellaisina tietenkin tuomitut tuhoutumaan).

Kyse on tietenkin yhtäältä historiallisista hahmoista ja toisaalta Matilaisen heistä tekemistä tulkinnoista. Nyt tulee tunne, että sitä tulkintaa olisi voinut annostella reilusti enemmän.

Historiaa ei tarvitse kirjoittaa uusiksi, mutta kyllä pahis-Kuusisestakin olisi saanut kiinnostavamman hahmon, jos Matilainen käyttäisi kursailematta taiteilijan vapauttaan ja näyttäisi meille sävykkäämmän persoonan. Katuiko Kuusinen koskaan tekojaan, epäilikö aatettaan? Nyt tällainen piirre tulee kyllä esiin, mutta vasta tarinan viime metreillä.

Visuaalisesti albumi on enimmäkseen hyvin sujuvaa työtä. Silmiinpistävin piirre ovat kunkin luvun avauksessa ja lopetuksessa käytetyt mukaelmat neuvostoliittolaisten konstruktivistien taideteoksista.

Muuten mustavalkoista työtä värittää tiuhaan käytetty punainen tehosteväri. Mielenkiintoista kyllä, Matilaisen blogista käy ilmi, että hän suunnitteli alun perin käyttävänsä laajempaa väriskaalaa, mutta hylänneensä värit liian sekavina.

Mene ja tiedä, mutta blogissa julkaistut värilliset luonnokset näyttävät erinomaisen komeilta.

Juha Mäkinen

Uusimmat

Kirjat

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

Miki Liukkonen: O

Eduard Kotergin: Risteillä ristityt

Jyri Vartiainen: Ystävä

Miljenko Jergovi: Sarajevolainen Marlboro

F. Scott Fitzgerald: Amerikkaa autonrämällä

Lu Xun: Villiruohoa

Juho Maurinen: Rontticomics: Ihmismeri

Hannu Vuorio: Taksikuski

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.