Jouni Tossavainen: Se mikä jäi sanomatta

Sanomalehtirunoja. Palladium 2016. 84 s.

Takakansi toteaa Jouni Tossavaisen julkaisseen viimeisen paperisen runokokoelmansa, joka painettiin ”Siuronkosken voimalla Heidelbergin GTO offsetillä”.

Kuopiolaiskirjailijan ajatuskokeellinen proosaruno vuorottelee lyyrisemmin viritettyjen rivien kanssa. Sanomalehti–runo-rinnastusakselin läpikäyvyys selaa kokoelmaa eräänlaiseksi juoneksi. Jos kirjalla siis on tarinoita, yksi etenee tuhat vuotta – kiinalaisen savilaatan keksinnöstä tähän ”bittien printtimiesten” nykyiseen.

”valoa lukijan silmille ennen aurinkoa entisen metsän takana.”

Savi, metsä, painonkehitys, sähkötieto; käsitteet ja tapausten välinen kulku pujahtelevat lomittain kuin kiireinen ja pitkiä juttuja torjuva nykyaikainen lehdenlukuprosessi. ”Tilapäärunoihin” tulee aineistoa mediaa tuottavilta ja kuluttavilta tahoilta. Henkilötekijän sijasta pääosassa on kuitenkin tekstin toimi, runon uutisnäyttösuu ilmiöiden uomassa.

Runo on ”Ruokavihje” tai ”Menovinkki” tai ”Ilmoitus” – mikä vain palsta jota vilkaistaan sivulta tai syötöltä historiatiedon tai katastrofiuutisen kupeessa.

”Viimeinen kokoelma” on Tossavaisen esikoisen (Juoksijan testamentti, 1985) takasuora, päätökseen sitoutumaton runokerta, kolmastoista kierros. Prosessin yksilökohtaisemmalla radalla kasvatetaan välimatkaa kirjankustannuskisoihin ja niiden runoilijahenkilöä sparraaviin sprintteihin.

Siispä teksti tekstinä sieppaa runoilijalta kynän ja menee itsenään lehtitoimituksiin – kolumnistin, sihteerin, päätoimittajan läheisyyteen sekä juttutyyppien, kirjasinlajien ja grafiikan muotoihin. ”Päänyökyttelijän puolueeton työpäivä aamupalaverista muistelmiin, yksiosaisiin tiivistettynä tietysti kuin otsikko.”

Sanomalehtirunojen teksti tasa-arvottaa uutismaisina runoina juoksevia infoja, eri aikojen ja paikkojen elementtejä, kuten koneellisia valheita ja bisnestä.

Keskeisrunoton kirjoitus on sirpaleista, mutta selkiytymättömän kielen havainnot ottavat korvaan. Kuunneltavana kirjan melko vaikeasti luettava teksti voikin olla välittömämpi. Mukaan työntyy muun muassa luontokuvastoa ja murretta sekä sanaa ja kielioppia rikkovia rakenteita ja sitaatteja.

”maailma muutti sanaan vallankumous kielessä.”

Tekstin ja luonnon keskinäinen likekkäin olo saattaisi viitata myös perinteisempään estetiikkaan, mutta kuten runo sanoo: ”Se, mikä jäi sanomatta sattuma metsässä. Sitä paitsi puut silppuuntuvat paperiksi.”

Kirjassa luonnon raaka-aineisto sulaa muun tekstimassan kanssa yhdenvertaiseen tiiviyteen. Tämä ei kuitenkaan pakota eri aineksia valmiiseen yhtenäisyyteen. Runoilija runoilijana ehkä kypsyi ja poistui, mutta tekstinä kokoelma kiteytyy eräänlaisena uutisraakapuurona nautittavaksi.

”kunnes laihdutusjutut purivat luuta myöten.”

”Sivusta vääntämällä uutisrunoilija hautui kypsäksi. Siksi sinä luit tätä.”

Huumoria välähtää muun muassa silloin, kun runot osoittavat muunnelmiin, joita tapahtuu julkaistun ajatuksen ja sen käytäntöön soveltamisen välillä.

”Arvonsa lehti löysi kun paperia ei riittänyt mökkisaunan sytykkeeksi.”

”Mitä enemmän ajatteli sitä ohuempi painos edessä, kuolemattomilla niin kiire takaisin. Sen vähemmän ajatuksia mitä enemmän kirjoja, mikäli niin kiire. Ja yleensä oli.”

Kirjassakin nämä Sunnuntaisuomalaisesta arkistuneet runot toimivat erityisesti yksittäin; niin kuin jutut lehdessä.

Uusimmat

Kirjat

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

Miki Liukkonen: O

Eduard Kotergin: Risteillä ristityt

Jyri Vartiainen: Ystävä

Miljenko Jergovi: Sarajevolainen Marlboro

F. Scott Fitzgerald: Amerikkaa autonrämällä

Lu Xun: Villiruohoa

Juho Maurinen: Rontticomics: Ihmismeri

Hannu Vuorio: Taksikuski

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.