Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä. Atena 2017. 263 s.

Jukka Laajarinteen romaani Pinnan alla pimeä on psykofantasia, jonka maailmassa 2010-luvun todellisuuden ensisijaisena selitysmallina on Carl Jungin analyyttinen psykologia. Kun tarina risteyttää jungilaisiin arkkityyppeihin käsitteet meemi ja parviäly, suuret maailmanselitysmyytit ja romaanin päähenkilöparin kimurantin suhteen, summa on vinkura trilleri.

Kertomuksen alussa psykoanalyytikko Kaarlo Nuorteva alkaa epäillä, että hengenvaarallinen meemi tai meemin kaltainen mielestä mieleen hyppäävä kummajainen on lähtenyt liikkeelle. Meemi on ihmisestä toiseen tarttuva ajatus tai toimintamalli. Laajarinteen romaanissa leviävä mentaaliotus on kuin virus, joka kantaa kuolemaa. Siihen on iskostunut nykymaailman toivottomuutta, näin tulkitsen.

Suhteellisen vähistä merkeistä Kaarlo tekee päätelmän mahdollisesta psykologisesta pandemiasta. Hän ottaa yhteyttä Mielenterveysvirastoon, jossa epidemiaosastoa johtaa Doris Lumme, Kaarlon nuoruusvuosien rakkaus. Heidän on ryhdyttävä tutkimaan mielenviruksen reittejä, vaikka vaikeasti päättynyt rakkaussuhde riehahtaakin vereslihalle.

Kaarlo ja Doris vuorottelevat minäkertojina. Preesensissä mennään, vuorotellen dialogin ja tajunnanvirran viemänä. Kerronnan keinot ovat psykoanalyyttisesti osuvia. Lukija voi seurata henkilöiden sisäisiä ja ulkoisia prosesseja.

Romaani on jännittävä kokeilu asetelmasta, jossa aine on alisteinen hengelle ja ruumis sielulle. Meemijahdissa tutkitaan uskontoja, etsitään selityksiä unista ja sijoitellaan kuvioon fysiikan uusimpia löytöjä. Kokonaisuus on täynnä tieteiden detaljeja, joiden tuntemus edesauttaa juonessa kellumista.

Ja kaiken aikaa on auki kysymys todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Mistä tietoisuus rakentuu ja mitä jää aliseen tilaan, tiedostamattomaan? Miksi meren syvyydet symboloivat sekä elämää että kuolemaa?

Individuaatio, yksilön elämänpitkä itseksi tulemisen prosessi, ottaa romaanissa mittaa joukkomielisyydestä kuten wotanismista. Laajarinne ei liiemmin selittele älyjuonen hyppyjä. Kaarlon ja Doriksen puheissa lainehtii mainiota lähdekirjallisuutta, josta on luettelo kirjan lopussa.

Helena Miettinen

Uusimmat

Kirjat

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Anni Kytömäki: Kivitasku

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa

Matti Rönkä: Yyteet

Anu Kaaja: Leda

Virginia Woolf: Päiväkirja I, II, III, IV, V

Miki Liukkonen: O

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

Eduard Kotergin: Risteillä ristityt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.