Louis-Ferdinand Céline: Linnasta linnaan

Suom. Ville Keynäs. Siltala 2016. 390 s.

Jokainen kuvaus Louis-Ferdinand Célinen (1894–1961) tyylistä on tuomittu metaforaan. Koska tyyli on kiihkeä, sitä kutsutaan huohottavaksi. Tämä luonnehdinta löytyy teoksen Linnasta linnaan tuoreen suomennoksen sivuliepeestä. Ja koska kiihkeys on äänekästä ja väkivaltaista, sitä voidaan nimittää konekiväärimäiseksi, kuten postuumisti julkaistun Pont de Londresin englanninnosta on mainostettu.

Luonnehdintoja yhdistää aineellisuus ja katkonaisuus, pakottavuus ja kuulonvaraisuus. Céline itse nimittikin kirjoitustaan pieneksi musiikikseen.

Maineensa perustan valaneessa esikoisteoksessaan Voyage au bout de la nuit (alkuteos 1932, suom. Niin kauas kuin yötä riittää, 1966 ja 2012) Céline ujutti puhutun kielen rytmeineen ja sointeineen hallitun ja hillityn kirjakielen nahkoihin. Näin luomaansa musiikkia hän kutsui pieneksi, koska oli omasta mielestään hyvin vaatimaton.

Pientä se oli myös siksi, että puhuttu kieli toi mukanaan puhujiensa karkeutta. Sen vuoksi Célinen musiikki ei koskaan lakannut olemasta pientä, niin kuin Ville Keynäsin suvereenista suomennoksesta käy hyvin ilmi.

Célineä tavataan käsitellä elämä edellä. Siitähän hän itsekin kirjoittaa. Henkilöhistoria on harvinaisen hankala. Vasemmistoälykköjen suosikiksi ampaissut Céline rapautti maineensa julkaistessaan juutalaisvastaisia kirjoituksia 1930-luvun loppupuolella. Rapautuneen maineen restaurointi ei Célineä kiinnostanut, joten anteeksipyyntöjä ei herunut.

Vuonna 1951 julkaistu Linnasta linnaan omistaa runsaat kaksi kolmannesta sivumäärästään toisen maailmansodan loppuvaiheille, jolloin kirjailija seurasi Vichyn natsimielistä hallitusta maanpakoon.

Tämän historiallisen ja poliittisen kontekstin filosofi Tommi Uschanov piirtää jälkisanoissaan terävästi esiin.

Vähemmälle valaisulle jää monimutkainen kirjallinen peli, jossa Céline kehittelee omaa hillitöntä versiotaan kirotun runoilijan (poète maudit) hahmosta.

Ranskalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa puhutaan Céline-myytistä, jossa kokija-Céline sekoittuu kirjoittaja-Célineen ja kirjoittaja-Céline kirjailija-Célineen.

Kokijaa on raivoisa ja syyttelevä tietoisuus, kirjoittajaa elliptinen ja salamannopeasti suuntaa muuttava tyyli.

Kirjailijaa taas on se, kuinka tietoisuus ja tyyli asettuvat jatkuvasti vastahankaan kaiken kanssa, erityisesti kirjallisen kulttuurin, joka on tottunut syleilemään kuoliaaksi kaikki kapinallisensa.

Tästä näkökulmasta teosta onkin aiheellista lukea kirjallisuussosiologisena tapausesimerkkinä, jossa Céline, kirotuista kirotuin, pysyy kirotuista kirotuimpana.

Uusimmat

Kirjat

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Anni Kytömäki: Kivitasku

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa

Matti Rönkä: Yyteet

Anu Kaaja: Leda

Virginia Woolf: Päiväkirja I, II, III, IV, V

Miki Liukkonen: O

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni

Eduard Kotergin: Risteillä ristityt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.