Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912-1939

Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912–1939. Suom. Marja-Leena Mikkola. Siltala 2017.

”Jälkimaailmalle on säilynyt Ahmatovan, Majakovskin, Pasternakin, Jeseninin, Volosinin ääni – Tsvetajevan äänestä ei hiiskahdustakaan”, kirjoittaa Marja-Leena Mikkola laajassa esipuheessa 77 runoa käsittävään suomennosvalikoimaansa.

Tosiasiassa Marina Tsvetajeva (1892–1941) on ollut äänessä etenkin viime vuosikymmeninä ja jopa enemmän kuin verrokkinsa Suomessa, Venäjästä ja muusta maailmasta puhumattakaan.

Lieneekö tavoitteena pioneerityön aura, kun Hannu Helinin julkaisemia Valittuja (Pulvis&Umbra, 1997) tai edes Riikka Pelon Finlandia-palkittua Jokapäiväistä elämääni, jonka päähenkilö on Tsvetajeva, ei valikoimassa mainita sanallakaan.

Blogimaailmasta löytyy myös muita suomennoksia, joista osa on todella hyviä.

Tsvetajeva on voimallinen ja tärkeä runoilija, joka ansaitsee kaiken huomion. Siispä esipuheen epätarkkuuksista ja asiavirheistä huolimatta tervehdin ilolla uusia Valittuja.

Harvan merkittävän runoilijan kohdalla olemme Suomessa niin onnellisessa asemassa, että voimme useampia käännöksiä samasta runosta lukemalla päästä lähemmäksi alkutekstiä.

Helinin käännökseen verrattuna Mikkolan rytmi on kiihkeämpi ja hakkaavampi, ja tiivis säemuoto uskoakseni lähempänä alkuperäistä. Ratkaisussa on puolensa, mutta valikoima olisi hyötynyt laajemman sanavaraston hyödyntämisestä ja ripauksesta uhkarohkeutta.

Nyt eräät runot jäävät vaisuiksi kompromisseiksi vanhan ja uuden välillä, osa taas jankkaa toisteisena. Jos aiotte lukea vain yhden Tsvetajeva-valikoiman, suosittelen kaivamaan esiin Helinin julkaisun.

Tsvetajeva oli kirjoittajanakin äärimmäisyyksien ihminen. Maailmanhistorian heittelemänä hän päätyi perheineen elämään vaeltajan elämän ja vaikutti esimerkiksi Berliinissä ja Pariisissa modernismin kulta-aikoina.

Silti hän oli traditionalisti, jota ei vähääkään kiinnostanut uusi vain uutuutensa vuoksi, ja ehkä juuri ristiriitojen luoman liikkeen ja jännitteen vuoksi hänen runonsa ovat säilyneet niin vangitsevina.

Mikkolan valikoimassa Tsvetajevan kosmisen jaakobinpainin vangitsevat parhaiten Prahan-kaudelta peräisin olevat pitkät runoelmat ”vuoresta” ja ”lopusta”. Edellinen kuvaa ihmisen rakennelmien haurautta luonnonvoimien äärellä, jälkimmäinen taas rakkaussuhteen – ja kenties kaiken muunkin – loppua.

Politiikkaan Tsvetajeva puuttui vain suurta vääryyttä havaitessaan – kuten valikoiman kronologisesti viimeisissä runoissa, jotka on omistettu natsi-Saksan miehittämälle Tšekille.

Tsvetajevan muusia olivat hänen runoilijakollegansa, joista vain osan hän tapasi kasvokkain. Hän todisti esimerkillään, että naisen rooli runoudessa ei ole olla passiivinen muusa. Hän oli murrosaikojen visionääri, joka avasi kieleen uusia polkuja ja on edelleen esikuva omaa ääntään etsiville.

Vesa Rantama

Uusimmat

Kirjat

Jussi Waltameri: Samalla kadulla kirkko ja tehdas

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat - Seikkailukertomus

Paavo Castrén: Antiikin myytit

Suvi Ermilä: Hauho

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide.

Tore Renberg: Iskuja joka suunnasta

Helena Waris: Linnunsitoja

Kalle Kniivilä: Tanjan katu. Elämää Pietarissa 1917-2017.

Kari Häkämies: Kaksoiselämää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.