Marja-Sisko Aalto: Murha tuomiokapitulissa

Kirjat

Marja-Sisko Aalto

Murha tuomiokapitulissa

Icasos 2013. 222 s.

Kuopion hiippakunnan notaari Marja-Sisko Aalto lähtee kaunokirjallisella esikoisteoksellaan Murha tuomiokapitulissa toisen kuopiolaisen kirjailijan Marko Kilven viitoittamalle tielle viemään kuopiolaista poliisityötä kotimaiseen kirjallisuuteen.

Kirjassa liikutaan nykyajassa ja 1900-luvulla sekä useissa Euroopan maissa ja Lähi-idässä, mutta kuten savolaiset tietävät, että maailma kiertyy Puijon tornin ympärille, kiertyvät romaanin ajat ja paikat Kuopion tuomiokapitulin istuntosalin ympärille.

On syyskuinen sunnuntai-ilta. Tuomiokapitulissa ei pitäisi olla ketään. Niin olettavat nekin, jotka siellä ovat. Jotakin salissa kovasti etsitään. Maanantaina sali täyttyy tuomiokapitulin työntekijöistä, jotka kokoontuvat hartaushetkeen viikon alkajaisiksi. Virrenveisuu saa dramaattisen lopun, kun ikkunaverhon kätköistä laulajien keskelle rojahtaa kuollut mies.

Nyt esitellään romaanin päähenkilöt, Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen Kuopion poliisista. Niin sanottu ulkopuolinen kertoja, jolla on eläytymisesityksellinen pääsy henkilöiden ajatuksiin, keskittyy kaikista kirjan henkilöistä suhteessa eniten Annetteen ja hän onkin hyvä tyyppi.

Poliisiparin vastapainona on melkoinen joukko henkilöitä, joiden yhteinen nimittäjä on se, että he ovat edesmenneitä. Joukossa on keksittyä ja todellista väkeä. Todellisille henkilöille on keksitty kuvitteellisia toimenpiteitä.

Piispa Eino Sormusella on sormensa pelissä niissä tapahtumissa, joita kohti murhatutkinta vie.

Kirja valottaa asiantuntemuksella 1900-luvun poliittista ja uskonnollista Eurooppaa ja Lähi-itää. Se pohtii juutalaisuuden, natsismin sekä Luvatun maan, Israelin, ja alueen palestiinalaisväestön vaikeaa, yhä ratkaisematonta yhtälöä – tai epäyhtälöä. Myös uusnatsismi on mukana.

Kirjan ihmiset kohtaavat ihmisoikeusrikoksia natsi-Saksassa ja Saksan miehittämillä alueilla, kuten Itävallassa. Esiin tulee sekin, että Suomi käännytti turvapaikkaa anoneita juutalaisia toisen maailmansodan alla. Niissä asetelmissa punnittiin yksittäisten ihmisten moraali ja rohkeus, ja sellaisesta voimasta tarina kertoo.

Romaani on hetkittäin ehkä tahattomankin hauska. Kerronta tarkentuu tihein vaihdoin välillä 1900-luvun mutkikkaaseen historiaan ja välillä se lehahtaa milloin kenenkin torilla ja kaupoissa asioitaan hoitavan kuopiolaisen arkisiin mietteisiin.

Kirjassa saatetaan hyvinkin tehdä kahvinjuontikuvausten kaunokirjallinen Suomen ennätys ja avainlause ”kun piilotat jotakin, pidä se kaikkien nähtävänä” tulee juonellisesti läpivalaistuksi.