Kansallisooppera: Jevgeni Onegin

Ensi-ilta Helsingissä 17.3.

Pjotr Tšaikovskin ooppera Jevgeni Onegin ei ole perinteinen draama vaan sarja lyyrisiä kuvia, jotka avaavat ikkunoita hahmojen kaipuun täyttämään sieluun. Näyttämötoteutuksissa tämä ei silti riitä: täytyy päästä yli haikailun ja luoda tunteille motiivit ja tapahtumille kaari.

Harvoin se onnistuu niin hyvin kuin Marco Arturo Marellin uudessa ohjauksessa Kansallisoopperassa. Marelli on esteetikko, joka aina myös itse lavastaa tuotantonsa, ja hänen visuaalisesti hivelevästä tyylistään on saatu Töölönlahdella nauttia jo Ruusuritarissa, Pelleas ja Melisandessa ja Lepakossa. Jevgeni Onegin jatkaa samaa menestysten sarjaa.

Marelli on luonut näyttämökuvaksi vinossa olevan talon, joka avoimesta takaseinästä näkyy luonto. Se tulvii myös talon puolelle, ja ratkaisevassa käänteessä eli Oneginin ja Lensin kaksintaistelussa kesä muuttuu lumiseksi talveksi.

Vinot perspektiivit sopivat Tatjanan epärealistisille haaveille ja Oneginin juurettomuudelle. Valaistuksen keinoin Marelli loihtii koko ajan uusia tunnelmia pittoreskista painajaismaiseen, ja Dagmar Niefindin loisteliaat puvut täydentävät annin.

Jo alkusoiton aikana nähdään loppukuva, jossa katuva Onegin yrittää saada Tatjanaa takaisin liian myöhään, ja koko ooppera näytetään hänen muisteluinaan. Alkukohtauksessa korostuu nuorten ihmisten malttamaton elämänjano, mikä ilmenee paikoin ryntäilynä.

Kummastakin juhlakohtauk-sesta Marelli on tehnyt naamiaiset, joissa maskit antavat tilaisuuden peittää todelliset tunteet. Tanssin pyörteissä vilistävät unelmat onnesta, mutta samalla epäluulot ja juoruilut.

Kaksintaistelu päättyy odottamattomasti: Onegin ja Lenski ryntäävätkin halaamaan toisiaan, kunnes Oneginin pistooli laukeaa. Onegin joutuu epätoivoon ja yrittää itsemurhaa jopa koomisuuteen asti. Suuria tunteita sopii paikoin ironisoidakin.

Tatjanan kirjeet ovat illuusion symboli, ja nyt ne lentelevät ilmassa, ja viimein koko yhteisö on repimässä niitä. Marellin tapa luoda näyttämöllisiä assosiaatioita on läpeensä harkittua.

Itävaltalainen Josef Wagner eläytyi Oneginin levottomuuteen ja sisäiseen tyhjyyteen taitavalla näyttelijäntyöllä. Lenskistä ohjaaja oli tehnyt sosiaalisesti kömpelön runoilijahörhön, mikä selittää sen, miksi Olga tuntee niin viehtymystä Oneginiin. Ratkaisu kuitenkin vei hieman empatiaa hahmolta. Jussi Myllys toi sitä parhaansa mukaan esiin kauniilla tenorillaan.

Venäläinen Olesya Golovneva on kansainvälisen oopperakentän nousevia bel canto -kykyjä. Hän toi satuttavasti esiin Tatjanan tyttömäisen herkkyyden, mutta ruhtinaan vaimona hän ei oikein löytänyt uutta vaihdetta. Jeni Packalenin Olga, Jyrki Korhosen Gremin, Ani Otrosen Larina ja Juha Riihimäen Triquet edustivat talon omaa väkeä varmalla osaamisella.

Esityksen suurin miinus oli kapellimestari Mikhail Agrest. Miksihän venäläinen, Mariinski-teatterin vakikalustoon kuuluva taiteilija ei saanut Tšaikovskin musiikkiin ollenkaan sitä kaihertavaa tristanmaista kaihoa, joka sen joka tahdista pitäisi välittyä? Nyt soitto oli siistiä, mutta useimmiten mitäänsanomatonta.

Harri Kuusisaari

Uusimmat

Konsertit

Kuopio Rockcock: Lauri Tähkä ja Mikael Gabriel

Ruutia ja potkua aamuyhteen

Lieksan vaskiviikko: 5. kansainvälisen trumpettikilpailun finaali

Savonlinnan oopperajuhlat: Jolanta

Setzer on Gretschin soittamisen legenda

Siilifolk: 55 ja Piirpauke

Kuhmon kamarimusiikki 20.7.

Kuhmon kamarimusiikki 20.7.

Kuhmon kamarimusiikki: Tulisieluja-konsertti ja Pohjoinen valo -konsertti

Konsettiarvio: Ultra Bra

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.