Teatteri

Palvelija

Ravintolateatteri Maxim 18.3.

Kari Hotakaisen Palvelija on luennon muotoon puettu tutkielma rikoksen kaltevasta pinnasta, siitä mikä todella voi ajaa ihmisen näköalattomaan nurkkaan. Martti Suosalon johdattelema kehyskertomus lähtee kepeästi rikoskomisarion pakinoista ja kiertää elämän likapyykin pesijöiden tarinoita mustan huumorin valossa.

Monologi eläytyy omaishoitajiin ja pastoreihin uteliaalla otteella, ja syyttävä sormi kääntyy kertojasta itsestään yleisöön. Tappaja asuu meissä jokaisessa, luennoitsija väittää, ja yritykseen vaaditaan vain oikea yhtälö sattumia.

Suosalon leikkaukset hahmosta ja kohtauksesta toiseen ovat selkeydessään briljantteja. Muutosleikkiin riittää pikaskolioosi, ja tarinasta tarinan sisällä tulee hetkessä oma todellisuutensa. Salamavaihtojen välille jäävät selkeät rajanvedot ovat se pieni mutta kriittinen osa, joka todella nivoo esityksen yhteen.

Siluettien ja valosuunnittelun käytössä Suosalon ohjaus on maltillinen, mutta löytää tasapainon vaihtelun ja staattisuuden välillä. Kokemattomissa käsissä dramatisoinnin eheys olisi varmasti vaakalaudalla.

Tekstin vinkkelistä Palvelija viihdyttää, muttei naurata kuin sisäänpäin. Varsinainen irrottelu jää Suosalon hahmojen harteille, kun Hotakaisen teksti liikkuu yleisen ja yksityisten merkityksien tasolla. Alun korkea huumorikerroin petaa yleisölle raskaampia teemoja ja johdattaa toisen näytöksen varsinaiseen rikostarinaan.

Äänentoisto ei alussa taipunut näytelmään Suosalon vaatimaan tahtiin. Nappimikin diskanttisuus söi replikoinnilta kohtuuttomasti tukea pois ja teki puheesta pistävän honottavaa.

Samalla Suosalon vähäinenkin puheen kiihdytys puuroutui ja teki hallaa näyttelijän näkyvälle innostukselle.

Hahmokatraan sovittaminen yhteen mikkiin on paha paikka, joka korjautui toiseen näytökseen mennessä pilkulleen.

Aleksi Paalimäki