| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Viron kuntavaaleissa useita vilppiepäilyjä
Virossa viikonlopun paikallisvaalit ovat johtaneet useisiin rikostutkintoihin vaalivilpistä.
Iltapäivään mennessä viranomaiset olivat ilmoittaneet aloittavansa tutkinnan peräti 13 epäillystä tapauksesta. Vaalivilunkia epäillään tapahtuneen eniten Itä-Virossa, missä seitsemässä tapauksessa tutkitaan äänten ostamista ja yhdessä äänestysvapauden rikkomista.
Pelkästään Narvassa viranomaiset epäilevät, että ääniä on ostettu neljä kertaa. Myös lomakaupunkina tunnetussa Pärnussa tutkitaan äänten ostamista.
Viranomaiset kiinnittivät huomiota jo ennen vaaleja haamuäänestäjien ilmaantumiseen eri puolille Viroa. Muun muassa Paldiskin kaupunkiin oli yhteen taloon kirjansa siirtänyt peräti 36 äänestysikäistä asukasta.
Keskusta menestyi kaikkialla Virossa. Se sai odotetusti noin kolmanneksen kaikista äänistä, Tallinnassa jopa yli puolet.
Toiseksi suosituin oli Reformipuolue, jota tuki noin 17 prosenttia asukkaista. Reformipuolue voitti vaalit muun muassa vahvalla tukialueellaan Tarton yliopistokaupungissa.
Äänestysprosentti kipusi yli 60:n eli korkeammalle kuin koskaan aiemmin kunnallisvaaleissa.



