| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Uusi Suomi: Turkistuottajat tukeneet pääministereitä
Turkistuottajat on antanut vaalirahaa Mari Kiviniemen (kesk.) lisäksi kolmelle aiemmallekin pääministerille, kertoo verkkolehti Uusi Suomi.
– Minä olen ollut Turkistuottajat Oyj:n palveluksessa Paavo Lipposen ajoista lähtien. Kaikille pääministereille me olemme antaneet tukea tässä lain mukaisessa mittaluokassa, sanoo Turkistuottajien viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä lehdessä.
Turkistuottajat on näin ollen tukenut Kiviniemen lisäksi ainakin Lipposta (sd.), Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.) ja Matti Vanhasta (kesk.).
Mononen-Mikkilä on toiminut myös Kiviniemen vaaliorganisaation vetäjänä. Hänen mukaansa Turkistuottajat antoi Kiviniemelle 1 500 euron tuen viime eduskuntavaaleissa vuonna 2007. Samanlaisen summan sai yhteensä parikymmentä poliitikkoa. Kaikkiaan tukea jaettiin siis noin 30 000 euroa.
Uuden Suomen mukaan tuetut olivat pääasiassa Pohjanmaalta Vaasan vaalipiiristä ja kärkipoliitikkoja muualta Suomesta.




