Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.12.2011 11:47
A A A

Esiintymislavoilla Brask pukeutuu näyttävästi

Paljon on ehtinyt tapahtumaan siinä ajassa, kun Leppävirralta kotoisin oleva Kristiina Brask tuli tunnetuksi Idols-ohjelmasta. Tiukan ohjelmaformaatin takia nuoren tytön tyyli on päässyt kehittymään persoonalliseksi vasta vuosien päästä laulukilpailussa sijoittumisesta.

Vuonna 2007 jääkiekkoa harrastanut Kristiina Brask saavutti Idols-kilpailussa kolmannen sijan. Mustanpuhuvaan boheemiin esiintymistyyliin on yhdistetty naisellisia yksityiskohtia, kuten mustat korkeat avokkaat ja paljon näyttäviä asusteita.

Kristiina Braskin oma tyttömäinen tyyli ilmentyy parhaiten Idols semifinaaleista otetussa kuvassa, vuonna 2007. Brask pukeutui paljon farkkuihin ja yhdisti niihin leveitä koristeellisia lantiovöitä. Vielä vuonna 2008 Braskin tyylissä näkyvät samat elementit kuin aiempien vuosien pukeutumistyylissä.

Vuonna 2009 Braskin tyyli alkoi kehittyä huomattavasti. Hiusten sävy muuttui tummemmaksi ja asuvalinnat muuttuivat naisellisemmaksi. Vuonna 2010 farkkutytön päällä nähdään ensimmäistä kertaa hame.

Kristiina Brask osallistui Kuorosotaan vuonna 2010, jossa hän toimi Leppävirran kuoron kuoronjohtajana. Haaremihousuista vaikutteita saanut haalariasu ja tyylikäs hattu ovat loistava esimerkki siitä, kuinka Brask uskaltaa hypätä tyylistä toiseen.

Myöhemmin vuonna 2010 juuri ylioppilaaksi valmistunut Brask on kuvattu keväisessä arkityylissään. Brask ei pyri erottumaan pukeutumisellaan esiintymislavojen ulkopuolella, vaan näyttää aivan tavalliselta nuorelta naiselta. Sen sijaan vuonna 2011 Brask on kääntänyt katseita esiintyessään Kuopion viinijuhlilla upea valkoinen kotelomekko päällään.

Vuosien varrella Brask on kokeillut rohkeasti erilaisia tyylejä. Tyttömäinen pukeutumistapa on muuttunut vähitellen persoonallisemmaksi ja saavuttanut naisellisempia elementtejä. Esiintymislavoilla Brask pukeutuu näyttävästi, mutta toivottavasti hän ihastuttaisi jatkossa enemmän asuvalinnoillaan myös vapaa-ajallaan.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Blogit