Ilon aihetta 55.37, pelkoa hyppy tuntemattomaan
Kati-Marita Saksman
10.07 torstai
8 km jkt km vauhtikestävyyttä
Nämä ovat mukavia harjoituksia. Tuntuvat hyvältä, mutta silti hieman pahalta. Ota tuosta taas selvää. Paremminkaan en osaa asiaa ilmaista. Tieto siitä ettei paha tunne kestä pitkään on sekin mukava asia. Ensimmäiset kiihdytykset tuntuvat tahmeilta seuraavat sitten sujuvat jo.
11.07 perjantai
lepopäivä
12.07 lauantai
8 km jkt 2 km vauhtikestävyyttä & 6-8 krt 60-100 m:n vetoja
Lenkin alussa aloin odotella mittarin piippausta merkiksi ensimmäisen kilometrin täyttymisestä. Vilkaisin rannetta ja mittarissa näkyi vauhdin kohdalla 00:00. Matkaakaan ei ollut kertynyt yhtään. Voi vintti! Footpod ei ollut mennyt päälle. No, eihän muu auta kuin laittaa vekotin päälle ja jatkaa kuin aloittaisi vasta ensimmäisen kilometrin.
Ennen lähtöä mietitytti miten jaksaa vetää 2 km kovasti, mutta samoin kuin kilometrin kiihdytyksissä ensimmäiset km:t vähän tinttusia ja siitä se sitten lähti.
Lopuksi tein 2 krt 60 m vetoja. Enempää ei tänään irronnut.
13.07 sunnuntai
lepopäivä
Tänään koitti aika, jolloin oli heitettävä talviturkki menemään. Hui hitsiläinen! Henkeä salpasi, kun
pulahdin veteen. Uituani jonkin aikaa vesi tuntui yllättävän lämpimältä. Laiturissa kiinni oleva
mittari näytti veden lämpötilaksi 19 astetta. Mittari on rantavedessä. Syvemmässä on huomaavasti kylmempää. No niin, voin sanoa harjoitelleeni uintia (naurua) lauantaita varten.
Päivä oli jo illassa, kun palailimme kotiin. Tänään oli tarkoitukseni juosta viikon pitkä lenkki. Kotona puoli yhdeksän aikaan illalla vedin päälleni lenkkeily vehkeet. Kengät enää puuttuivat…vilkaisu ikkunaan…mitäs taivaalta tulikaan …vettä tietysti ja kaatamalla. Ei tehnyt mieli lähteä kastumaan. Odottelin n. tuntia ja luovutin. Suu oli täynnä rumia sanoja. Lenkki siirtyi huomiseksi.
14.07 maanantai
22 km
Aamupäivällä heti oli hinku niin luit oikein hinku lähteä lenkille. Ajelin paikallisen abc:n pihaan. Siitä lähdin juoksemaan. Juoksin työpaikkani suuntaan 11 km:n päähän ja käännyin takaisin. Näin varmistin, että kilometrit riittävät. Aikaa meni 2 h 30 min. Hyvä lenkki.
Yhtään en epäile ettenkö maratonilla ensimmäistä puolikasta jaksaisi, mutta pelko on hiipinyt takaraivoon miten selviän toisesta puolikkaasta. Se on hyppy tuntemattomaan, kukaan ei tiedä!
15 .07 tiistai
lepopäivä
16.07 keskiviikko
testijuoksu 10 km
Ohjelmassa luki testaa 10 km:n juoksuvauhtisi. Niinpä aamupäivällä löysin itseni, kimpsuni ja kampsuni abc:n nurkalta. Kaksi kulausta vettä, pullo autoon odottamaan, mittari ja footpod päälle, lipis hyvin ja menoksi. Vei hetken aikaa ennen kuin jalat tuntuivat tajuavat, että taas mennään.
Viisi kilometriä alkoi täyttyä, kun tuntui ettei voimat taida riittää. Kilometrien karttuessa tuntemus hävisi. Silti tiesin jo, oli aika minkälainen tahansa enempää en olisi jaksanut. Näin mittarista, että vauhti säilyi hyvänä kaikesta huolimatta.
Vihdoin 10 km tuli täyteen ja aika 55.37 ja osaset päälle. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Nopein kymppini tähän mennessä. Ilmeisesti 22 km:n lenkiltä oli palautunut, kun näin pystyi juoksemaan. Koska olin palautunut on kunnossa täytynyt tapahtua jotain hyvää. Tästä saa hieman taas lisää itseluottamusta ja intoa.
17.08 torstai
Lepopäivä ja pienen pientä liikehdintää johonkin suuntaan. Kuten huomennakin pientä liikehdintää, venyttelyä ym.
Lauantaina sitten koetellaan mihin tahtovoima riittää!!
Luin SS:n netti sivuilta, että uintivedet eivät ehkä lämpene enää ja tänään lehdessä oli tieto Kallaveden Itkonniemen mittauspisteessä on veden lämpötilaksi mitattu 14 astetta. Lauantaiksi on luvattu muuten hyvää säätä, mutta vedessä taitaa tulla hyiset paikat.
Jo aiemmin olin yhteyksissä lauantain kisan järjestävän seuran puheenjohtajaan, koska en tiennyt käytännön asioista mitään. Hän jaksoi kertoa maallikolle asiat. Keskustelu oli rohkaiseva. Järjestäjät haluavat kuntosarjalla antaa mahdollisuuden kokea elämys lyhyen triathlonin muodossa. Sen elämyksen haluamme kokea Tarja, Heikki ja minä. Minulla on tavoitteena ainoastaan päästä maaliin. Muita osallistujia voin jo onnitella voittajina. Itseäni onnittelen sitten kun pääse maaliin.





