Itsenäisyyspäivän pyhässä rauhassa koirani Aatu Elmeri ja minä vietämme laatuaikaa. Pohdimme itsenäisyyttämme ja keskinäistä riippuvaisuuttamme. Meidän itsenäisyytemme lähenee itsepäisyyttä: minä olen minä ja taaplaan omalla tyylilläni, kumpikin tuntuu ajattelevan.
Siinä tyylissä totisesti on toivomisen varaa, mutta kukapa lopulta olisi täydellinen. Ja mitä se täydellisyys oikein on? Me, Aatu Elmeri ja minä, olemme monet kerrat pohtineet tuota kysymystä rappusella istuen, joskus pienen riidan jälkeen, joskus vaan pelkästä pohtimisen ilosta.
Täydellisyys kuuluu jumalille, tuumaamme jokaisen pohdinnan jälkeen. Emme me tavalliset kuolevaiset pääse nahkoistamme ja karvoistamme, meidän on vain hyväksyttävä itsemme ja meitä ympäröivät lainalaisuudet, ja yritettävä niissä puitteissa tehdä elämästämme mahdollisimman jouhevaa ja elämisen arvoista.
Siinä hommassa suvaitsevaisuus on tärkeää. Aatu Elmeri on opettanut minulle, että suvaitsevaisuus on mahdollista vain pelosta vapaassa ilmapiirissä, uhan tunne panee haukkumaan toisia. Heikko ego pistää pullistelemaan, jopa hyökkäämään toisen kimppuun, mutta sellaisesta ei Aatu Elmerillä ole ollut riesaa, pikemminkin päinvastoin.
Suvaitsevaisuus ei tarkoita kuitenkaan sitä, että me, Aatu Elmeri ja minä, hyväksyisimme aivan kaikki itsessämme ja ympäristössämme. Meillä kummallakin on vahva pyrkimys vaikuttaa asioihin. Suurta viisautta on erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa, niistä, joille emme mitään mahda. Tässä lyömme kumpikin vielä päätämme seinään.
Oppia ikä kaikki, on mottomme. Törmäyskurssit ovat tarpeen, jos ei asia muuten mene perille. Kun opetan Aatu Elmerille jotain, se opettaakin minulle jotain vielä tärkeämpää.
Aatu Elmerin mielestä jouhevimmin elämä menee silloin, kun on selkeät säännöt ja kunnollinen päivärytmi, jonka puitteissa saa toteuttaa itseään sellaisena kuin on. Tarvitaan hihnassa ja vapaana olemista sopivassa suhteessa, silloin elämä on elämisen arvoista.
Elämänlaatua lisäävät kaikki kohtaamiset hyvien ihmisten ja eläinten kanssa, ja tietysti palkitseva herkku hyvän toiminnon jälkeen. Myös esteettiset arvot ovat tärkeitä, houkuttelevat hajut ja leppeät äänimaisemat. Uuden ja oudon kohtaaminen virkistää elämää, pelon selättäminen vahvistaa egoa terveellä tavalla.
Huumori yhdistää siinä missä tärkeily lisää välimatkaa. Ilo on hieno tunne, joka on syytä näyttää. Sen voi tehdä vaikkapa juoksemalla huimaa vauhtia rinkiä pihamaalla kunnes on läkähtyä. Ilo kumpuaa kahden itsenäisen riippuvaisuudesta, siitä, kun koirani Aatu Elmeri ja minä taas kohtaamme eron jälkeen.
Tarvitsemme toisiamme itseytemme synnyttämiseen ja itsenäisyyteemme vahvistamiseen. Itsenäisyytemme velvoittaa myös kunnioittamaan toisen itsenäisyyttä. Sietämättömätkin kommervenkit toisen luonteenlaadussa alkavat tuntua siedettäviltä kunnioittavassa ilmapiirissä, ne jopa herättävät rakkautta. Minä ja koirani Aatu Elmeri sen tiedämme.
Elisa Nuutinen
Kirjoittaja on puutarhuri, kulttuurituottaja ja Vestäjien puheenjohtaja.
