Näillä hetkillä on kulunut puolet siitä ajasta, jonka tulen viettämään tällä puolen Atlanttia. Toisin sanoen vielä reilu kaksi kuukautta on jäljellä. Minusta tuntuu, että tämä kaksi kuukautta ovat menneet sopeutumiseen ja kotiutumiseen ja vasta nyt tunnen normalisoituneeni ja asettuneeni tänne. Unenikin ovat muuttuneet. Ensimmäisen kuukauden ajan näin toistuvaa painajaista, jossa yhtäkkiä olin Meksikossa, vaikka hommat Suomessa olivat vielä ihan levällään. Viime kuukauden aikana olen uneksinut, että yhtäkkiä olenkin palannut Suomeen enkä ehtinyt edes käydä katsomassa pyramideja, apua! Nytpä siis meksikolaisen ystäväni ja hänen perheensä kanssa aiomme aloittaa nähtävyyksien kahlaamisen oikein kunnolla, kun joululomatkin ovat alkamaisillaan.
Joulusta puheen ollen, tämä joulu tulee olemaan ensimmäinen joulu, jonka vietän muualla kuin Suomen Savossa vanhempieni lämpöisessä tuvassa. Lämmintä täällä tosin on konkreettisessa, meteorologisessa mielessä, sillä päivät ovat yhä kuten Suomen elokuussa. Lämmintä joulumieltä vaan en ole vieläkään onnistunut sydämeeni asuttamaan.
Joulurumba on tietenkin täälläpäin maailmaa alkanut jo marraskuun puolella ja Petteri Punakuonoja ja Kulkusia on kaupoissa saanut kuunnella jo monta viikkoa. Meksikon perheessäni ollaan varsinaisia jouluihmisiä, ja joulukoristeita olemme jo ripotelleet ympäri taloa, minkä lisäksi koristelimme jo joulukuusenkin olohuoneen nurkkaan heti joulukuun alkajaisiksi.
Minä olen kovasti joulumielinen ihminen ja rakastan sitä tunnelmaa, kun ulkona on lunta ja pakkasta, mutta kotona sisällä lämmintä ja tunnelmallista kynttilän valoa, takkatulta ja joulutorttujen ja glögin tuoksua. Yritän suhtautua kaikkiin kokemuksiini täällä avoimesti tarkastellen ja tuomitse-matta. Koen silti hitusen pyhäinhäväistyksen sävyttämää närkästystä täkäläisiä joulunodotusta kohtaan. Täällä nimittäin arvatenkin suositaan amerikkalaisista elokuvista tuttua runsasta ja värikylläistä koristelua. Lisäksi jouluun kuuluvat tonttulakkiset pingviinit ja Pohjoisnavalla asuva joulupukki, jonka tontut ovat vihreänuttuisia menninkäisiä. Mitä sivistymättömyyttä.
Vaikka en pienistä vivahde-eroista haluakaan paasata, silti minulle jouluhengen tuo vähän toisenlainen tyyli. Minulle joulu ei ole kauppojen koristeroina, epärytmisiä joululauluja pimputtavat sateenkaaren väreissä vilkkuvat valokammotukset, tekolumipeitteet tai ylenpalttisen pursuavasti koristeltu kuusi. Minun jouluni on aina kauniin yksinkertainen ja riisuttu: vaatimattomasti koristeltu aito metsäntuoksuinen kuusi, jonka elämä osana luontoa saa erottua, joululaulut kauniisti esitettyä musiikkia ja jouluvalot mielellään yhtä väriä kerrallaan ja harkiten aseteltuja.
Voinhan nyt kuitenkin samalla ymmärtää, miksi ihmiset täällä suosivat valtavia koristemassoja taloissaan ja pihoillaan. Täältä aurinkoisen kuumasta Meksikosta näes puuttuu se kaikista kaunein joulukoriste eli valkoisena kimmeltävä lumihanki, jota Suomeen joka jouluksi kovasti toivomme. Se on ihan käsitettävää, että jos kuvittelee loppukesän lämmössä ja kuivassa kulahtaneen nurmikon ja pihapensaan (tai kaktuksen) ja kuvittelee siihen pensaaseen yhden vaalean värisen jouluvaloviri-telmän auringonpaisteeseen, ei se kovin kummoisesti sieltä erotu. Ehkä täälläpäin ihmiset juuri tarvitsevat kaiken mahdollisen virikkeen päästäkseen oikeaan tunnelmaan, tehdäkseen joulun sydämiinsä. Minä tosin olen vieläkin hämmentynyt, miten päästä sisälle siihen seikkaan, että joulukuuta nyt eletään. Ehkäpä tästä tokenen joulumielelle, kun löydän jostakin isommasta marketista ainekset glögin keittelyyn. Ja jospa vielä kaasuhellan uunilla pipareitakin paistelen joku ilta…
