We
did it right, julisti Lontoon olympialaisten pääsihteeri Sebastian Coe
sunnuntain spektaakkelimaisissa päättäjäisissä.
Teimme sen oikein, hyvin, itse asiassa erinomaisesti.
Eikä mahtipontisessa loppulauselmassa ja brittimedian ylitsevuotavassa
ylistyksessä ole aivan valtavasti tyhjää. Lontoo hoiti urakkansa upeasti. Kisat
olivat tunnelmaltaan hengästyttävät, aurinkoiset, ystävälliset ja ilokasvoiset.
Kaksi ilmiötä nousee ylitse muiden: yleisön mukana eläminen ja vapaaehtoisten
halu auttaa. Kun nämä yhdistetään huippuluokan urheiludraamaan, ei lopputulos
voi olla torso.
Eikä varsinkaan koskettamaton.
Lontoon
jälkeen olympiaurheilun on vedettävä happea.
Mitä nyt? Mitä seuraavaksi?
Ison-Britannian järjestämä show oli niin värikäs, loistelias ja iso, että
tyhjentyneiden olympia-areenoiden seiniltä kimpoavat jälleen fraasimaiset
kysymykset.
Miten Rio de Janeiro 2016 vastaa haasteeseen? Tarvitseeko sen vastata? Miten
kukaan voi pistää paremmaksi?
Kuka uskaltaa tai pystyy enää tällaista näytelmää itselleen anomaan?
Vaikka Britannia on juuri nyt ylpeä itsestään, on se myös se rättipoikki
väsynyt. Onnistuneiden kesäolympialaisten edellyttämä savotta imee voimat
väistämättä.
Ei ole ihan helppoa esittää täydellistä maailman näyteikkunassa.
Suomen
rooli tässä showssa oli odotettu: rajallinen.
Kolme mitalia, seitsemän pistesijaa. Mitalitaulukossa Suomi löytyy jaetulta
sijalta 60, yhdessä Armenian ja Belgian kanssa. Pohjoismaista Tanska (2 kultaa,
neljä hopeaa, 3 pronssia), Ruotsi (1–4–3) ja Norja (2–1–1) puristivat jonkin
verran edelle.
Suomen urheilukansan kannattaa mukautua. Lontoon kisojen aiheuttama
olympiahuuma merkitsee sitä, että kilpailu mitaleista kiristyy jatkossa
entisestään. Kaikki ne maat, jotka ikinä kykenevät satsaamaan huippu-urheiluun,
tulevat sen tekemään.
Suomessa ei tällaisia merkkejä ole ilmassa.
Siksipä: keskittykäämme nauttimaan jokaisesta yksittäisestä sinnikkään urheilijan
onnistumisesta. Niitä on luvassa Riossakin.
Lontoo
vaikenee. Mutta ei sentään hiljene.
Kahden viikon päästä samoilla areenoilla käynnistyvät paralympialaiset
(29.8.–9.8.). Voi olla, että niiden tunnelma lähentelee jo ihan oikeasti
urheilun täydellisyyttä.
Hehkua ei tarvitse valmistaa.
Se syntyy itsestään.
Ilkka Kulmala
