Internetin ihmemaasta löytyy kaikenlaista. Sieltä kävin hakemassa verokuitin, joka kertoo, paljonko pulitan valtiolle tuloistani ja mihin tarkoitukseen. Summa ei ollut hääppönen. Tämä valtio ei kyllä meikäläisistä elä saatikka hyvinvoi.
Vertailun vuoksi tulostin Jari Sarasvuon verokuitin. Hän kun on samaa ikäluokkaa ja jotenkin niin läheinen, kun näillä kulmilla sitä lemmenlomaansakin taannoin vietti. Sitä paitsi lapsuuden leikkikaverin nimi oli Jari ja sillä oli samoja ominaisuuksia kuin tällä Sarasvuolla: Jari oli hyvätuloinen, koska hän pystyi ostamaan karkkia joka päivä, minä vain kerran viikossa.
Mutta tämä Sarasvuon Jari: siinä se on kunnon veronmaksaja! Kun meikätyttö maksaa muutaman vaivaisen tonnin vuodessa isänmaan pystyssä pitämiseksi, Jari laittaa likoon sadoin tuhansin hymyn hyytymättä. Sisäistä sankaruutta uhkuen hän eespäin käy tiellä taistojen ja entistä uutterammin vaan panee hillot haisemaan!
Kyllä nolottaa. Ensinnäkin se, että me vaatimattomammilla tuloilla varustetut kehtaamme nurista muutaman euron tähden. Kyllä valtion laitosten ylläpito kuuluu köyhän niin kuin rikkahankin kansalaisvelvollisuuksiin. Toisekseen häpeän puna nousee siitä, millä antaumuksella käytämme kaikki nämä verovaroin kerätyt etuudet.
Pahinta tässä on se, että meille ei mikään riitä. Aina vaan on liian vaatimattomat korvaukset kaikesta, olipa kyse työstä tai työttömyydestä. Mistä ne korvaukset oikein revitään, jos ei näitä paljon parjattuja yritteliäitä ja hanakoita markkinamiehiä ja sisäisiä sankareita olisi. Myykööt sitten humpuukia tai vaikka vasaroita, kunhan veronsa kantavat meidän kaikkien eteen.
Kyllä minä voin suorin vartaloin sanoa, että rakastan hyvätuloisia veronmaksajia. Rakastan ja säälin. Heidän puolellaan kun ei julkisesti ole kenenkään myötätunto. Pahana pidetään sitä, että hyvin ansaitsevat, kateutta ja kaunaa lietsotaan, ketaleiksi haukutaan.
Sen sijaan pitäisi heitä kannustaa yhä huikeampiin suorituksiin työn orjuudessa, jotta kansalaiset voisivat tarkkaan käyttää heidän tarjoamansa mahdollisuudet nauttia verotuksen tuomista etuuksista. Jos on yrittäjähenkeä, on yritettävä.
Vaan ei kaikista ole yrittäjiksi. Meitä on monta, joiden kunnianhimo ja voitontahto päättyy siihen, kun tulee rinnalle toinen yrittäjä. Kilpailu ei kerta kaikkiaan sovi kaikille. Eikä kaikki jaksa rahan perässä juosta sen kummemmin kuin minkään muunkaan. Kävellenkin pääsee perille.
Ja kyllä sitä on niin paljon sitä tekemätöntä työtä, jota ei kukaan kuunaan pääse palkkatyönä tekemään, joka justiinsa sopii näille kunnianhimottomille. Niin kuin nyt tuo ajan antaminen vanhuksille. Jos et hoida mummoa minuutissa, pappaa parissa, olet alta aikayksikön työtön.
Reippailta, tehokkailta, kunnianhimoisilta ja kilpailuhenkisiltä työn orjilta ne maittavimmat veroeurot yhteiseen kassaan kilahtavat, kyllä se niin on.
Minulla ja Jarilla, tällä Sarasvuolla, ei siis ehkä ole muuta yhteistä kuin vero. Jos jotain verokapinaa on joskus ilmennyt, se on johtunut ymmärtämättömyydestä, kummankin omasta. Nyt kannamme iloisin mielin veromme valtiolle ja niin muodoin tuemme yhteiskuntaamme omalla panoksellamme.
Kyllä sellainen ihmisiä yhteen liittää.
Elisa Nuutinen
Kirjoittaja on puutarhuri, kulttuurituottaja ja Vestäjien puheenjohtaja.
