Suomi uskaltaa olla avoin, rohkea ja tasa-arvoinen
Presidenttiehdokkaat
Jos uskot olevasi puolueeton tilanteessa, jossa jotakuta toista kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, olet itse asiassa asettunut sortajan puolelle. Jos norsu seisoo hiiren hännän päällä, ja kerrot hiirelle olevasi puolueeton, hiiri ei taatusti arvosta puolueettomuuttasi kovinkaan korkealle. Tämä lainaus Desmond Tutulta on taivaan tosi.
Haluan rakentaa rohkeasti tasa-arvoista Suomea, jossa toteutuvat naisten ja miesten, nuorten ja vanhojen sekä eri kansanryhmien oikeudet.
Minun Suomeni on kansainvälinen ja avoin yhteiskunta. Elämme maassa, joka on osaa koko maailman yhteisöä. Vaikka maailma asettaa myös meille haasteita, ratkaisu ei ole kääntyä sisäänpäin, piilottaa pää pensaaseen ja unohtaa ulkomaailma. Kieltäydyn käyttämästä pelottelupropagandaa. Jokaista Suomessa asuvaa ihmistä tarvitaan, ja jokaisella on ihmisarvo.
Uskon tulevaisuuteen. Presidentin tehtävä on olla kokoava voima, joka suuntaa katseen eteenpäin. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina tehtiin suuria panostuksia lasten hyväksi. Niin on tehtävä myös nyt. Maailma on muuttunut, lapset kohtaavat aivan erilaisen arjen kuin vanhempansa. Omat 20-vuotiaat kaksostyttöni, 19- ja 11-vuotiaat poikani näkevät elämänsä aikana vielä huikeamman teknologisen kehityksen tulokset niin hyvässä kuin pahassa. He joutuvat näkemään ympäristön nopeat muutokset ja reagoimaan niihin vielä nopeammin. Jokaisella on oikeus olla mukana muokkaamassa parempaa maailmaa. Haluan nuorten pääsevän kiinni koulutukseen ja työelämään niin, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Se on käytännön keino turvata toimiva ja demokraattinen yhteiskunta myös tulevaisuudessa. Suomessa jokaisen lapsen on voitava katsoa aikuisiin, luottaen siihen, että kannattelemme heitä hyvään tulevaisuuteen.
Turvallinen Suomi perustuu demokratialle. Sille lasketaan pohjoismainen hyvinvointivaltio. Turvallisuus ei ole vain uskottavaa maanpuolustusta, vaan siihen liittyy myös sosiaalinen ja taloudellinen vakaus. Nyt vallitsevaa talouskriisiä ei ratkaista kovin lyhyessä ajassa. Haasteemme on, että yhdessä etsimme ratkaisuja ja asetamme asiat tärkeysjärjestykseen sen sijaan, että vain olemme jälkiviisaita tai syyttelemme toisiamme. Tässä tilanteessa tarvitaan optimismia.
Presidenttinä tahdon valaa uskoa ja löytää käytännön ratkaisuja sekä kansainvälisesti että omassa Suomessamme. Siihen vaaditaan sekä rohkeaa sydäntä että taitoa. Siihen vaaditaan kaikkien osallisuutta, sekä miesten että naisten. Suomen paras valtti on ihmisissä..
Eva Biaudet
Eva Biaudet, 50, on entinen RKP:n kansanedustaja ja ministeri sekä Etyj:n ihmiskaupan vastainen erityisedustaja. Biaudet toimi peruspalveluministerinä vuosina 1999-2000 ja 2002-2003. Biaudet toimii vähemmistövaltuutettuna. Biaudet lla on kolme adopotoitua lasta. Hän asuu avoliitossa Svenska Teaternin markkinointijohtajan Thomas Forsströmin kanssa.





