Suuren suosion saavuttanut seminaari
ytiimiläiset
Savonian ja Savon Sanomien yhteistyössä järjestämä Mediapäivä on suunnattu lähinnä eri alojen Savonia-ammattikorkeakoulun 2.-4. vuosikurssin opiskelijoille. Mediapäivä on maksuton ja se sisältää lounaan ja kahvin kaikille osallistujille.
Seminaariohjelmasta vastaa Savon Sanomat. Päivän aikana tarjotaan monipuolisia ja kattavia media-aiheisia presentaatioita ja seminaariluentojen lisäksi Muotoiluakatemian aulatiloissa on mahdollisuus tutustua lehden verkkotoimitukseen.
Seminaaritapahtumaan tavoitellaan laajaa yleisömäärää, sillä kiinnostus Mediapäivää kohtaan on ollut valtava. On ollut todella yllätys, kuinka suuren suosion tapahtuma on saavuttanut.
Ilmoittautuminen Mediapäivään tapahtui sähköisellä ilmoittautumiskaavakkeella, joka lähetettiin opiskelijoille koulun sisäisen sähköpostijärjestelmän kautta. Innokas seminaariyleisö saatiin kasaan jo heti kahden ensimmäisen markkinointipäivän aikana. Seminaariyleisöä on tulossa paikalle ennätysmäärä, joten emme voi olla kuin todella tyytyväisiä.
Koska kirjoitan Savon Sanomien verkkosivuille myös tyyliblogia, muistuttaisin asianmukaisesta pukeutumista Mediapäivän aikana. Tilaisuuteen saapuu eri median edustajia, ja seminaari myös valokuvataan ja videoidaan, joten kannattaa vilkaista peiliin ennen paikalle saapumista. Koska kyseessä on korkeatasoinen seminaari, olemme hankkineet yhtenäiset asut myös projektiryhmällemme. Mustat yTiimi-logolla varustetut kauluspaidat toimivat tiimin univormuna tulevissakin tapahtumissa.
Kuokkavieraille muuten tiedoksi, että ilmoittautuneiden nimet tarkistetaan ovella. Kaikille muille toivotan oikein lämpimästi tervetuloa ja onnittelut, jos olette mahtuneet mukaan. Nähdään seminaarissa!
Nina Mikkonen
Opiskelija, liiketalous
Savonia-ammattikorkeakoulu
yTiimi





