Ihmiset ovat kokoontuneet juhlaa varten sukukunnittain. Enää ei ole kiire mihinkään, vaan aikaa on tuhlattavaksi saakka. Vatsat ovat täynnä juhlaruokaa: lohta, kinkkua… Kuuset iloitsevat koristeistaan. Vahakynttilät lähettävät lämpimän tervehdyksen satunnaisille kulkijoille. Myöhäinen joulupukki kävelee varovaisin askelin pahvinaamarissaan ja nurinpäin käännetyssä sisäturkissaan. Ilta on vaihtunut yöksi jo aikaa sitten. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Lassi kävelee hiljakseen laskeutuvien lumihiutaleiden välissä. Huurupilvi kietoo miehen kasvot utuiseen vaippaan. Kengät laulavat jokaisella askeleella: narks, narks.
On Lassi nähnyt parempiakin aikoja. Silloin hänellä oli rahakas työ, omakotitalo ja perhe. Nykyisin omaisuutta ei tarvitse vahtia, se kulkee vaivattomasti mukana: riittävä määrä vaatteita, että tarkenee nukkua kirjapainon paperivaraston lastauslaiturin alla, kohtalotovereiden seurassa. Lassi ei ole katkera. Oma vika, hän ajattelee, ja olihan edustaminen firman laskuun mukavaa. Hän olisi kuitenkin halunnut viedä joulutervehdyksen pojille, eka- ja tokaluokkalaisille. Sinne ei ole mitään asiaa, on entinen vaimo sanonut, ja kun niitä lahjojakaan...
Pelastusarmeijassa oli illalla, Lassin sanojen mukaan, kurjien joulujuhla. Kahvin ja voileipien takia suurin osa alan miehistä ja muutama nainen oli tullut paikalle. Lopuksi jokainen sai valita itselleen jotain. Lassi sai uudet villakintaat ja parempia päiviä nähneen karvalakin.
Lassi on pettynyt, Hänellä on taskussa kaksitoista pummattua markkaa. Sepänkadun trokarilta oli Tilhi loppunut, eikä Pekka suostunut antamaan Kippurahäntää velaksi. Lassi ei jaksa kävellä Itkonniemen tai Keskuskentän luukuille. Tästä tulee kurja yö, kun ei ole mitään lämmikettä, eikä sinne lastauslaiturin allekaan oikein tee mieli. Lassi kokeilee kerrostalojen alaovia, jos vaikka ylimpään kerrokseen, ullakon oven viereen pääsisi yösydämeksi torkahtamaan. Hyvällä tuurilla voisi päästä pujahtamaan sisälle. Lukossa kuitenkin ovat, eikä kukaan satu tulemaan ulos.
Kauppatorilla on tyhjää. Kuinka se voikaan olla näin tyhjä. Ei yhtään taksia ole tolpalla, ja taukokopin ovi on lukossa. Torin kuusen sähkölamput loistavat kylmää valoa. Lassia palelee. Hän suuntaa askeleensa Hatsalankadun suuntaan. Laahustavista askelista jää vana koskemattomaan lumeen. Kukahan on päivystäjänä? ajattelee Lassi. Toivottavasti ei se.
Lassi avaa hieman arkaillen raskaan ulko-oven. Portaikosta tulvahtaa lämmin, vanhalle virastolle tuoksuva ilma. Käytävän seinällä tervehtii opastetaulu: kolmas kerros kanslia, toinen kerros rikososaston päivystys, ensimmäinen kerros järjestysosaston päivystys. Lassi astuu harmaalle graniittiportaalle, avaa oven ja astuu valaistuun käytävään. Kuuluu puheensorinaa, joka voimistuu Lassin edetessä.
- Hyvää joulua, toivottaa Lassi yövuorossa oleville poliiseille. - Aikamoinen pakkanen ulkona, hän jatkaa ja huomaa ilokseen, että tutuksi tullut poliisi on päivystäjänä.
- Joulua vaan sinullekin. Mitäpä Lassi meinaat?
- Pistä putkaan, niin saan olla yön lämpimässä.
- Ettäkö sinulla ei ole paikkaa mihin mennä?
- Minnepä minä. Otatko putkaan?
Putkan rautainen ovi kolahtaa Lassin takana. Hän kuorii yltään päällimmäiset vaatekerrokset tyynyksi, päällystakki saa toimia peittona. Ovessa oleva luukku aukeaa. Äskeinen päivystäjä kurkistaa:
- Keitettiin äsken kahvit. Jäi jämät pannuun. Ois tuossa lisäksi jokunen kinkkuleipä. Otatko?
- Kiitos.
Kaupunki nukkuu. Asuntojen valot sammuvat ja hiljaisuus on käsinkosketeltava. Mikäli Hatsalankadulla, numeron kaksikymmentäkahdeksan kohdalla, heti puolenyön jälkeen olisi joku kulkenut, niin hän olisi todennäköisesti suuresti ihmetellyt, kun kaltereiden takaa kuului nuottipuhdas tenorin ääni: Enkeli taivaan lausui näin…
Hyvää joulua ja riemukasta tulevaa vuotta kaikille blogin lukijoille.
Keijo Karhunen
Kirjoittaja on, kuopiolainen vapaaehtoisesti kirjoittava ja erilaisia ilmiöitä ihmettelevä eläkeläinen.
