Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.08.2010 15:19
A A A

Tiedettä, taidetta ja tekniikkaa

Koulun käytävällä kuulee paljon puhetta. Sivustakuuntelijan korviin kantautuu paljon meteliä ja rumaa kielenkäyttöä. Saattaa tuntua, että mitään asiaa ei oikeasti ole. Kirosanatulvan alle kätkeytyy kuitenkin monenlaista.

Muutamasta pojasta koostuva ryhmä puhuu mopoista. Yksi heistä on laittanut omansa vakioksi, eli ottanut viritykset pois. Se lisää sen arvoa myydessä , hän toteaa tyytyväisenä. Välissä saattoi olla muutama pirun synonyymi, mutta poika osoittaa olevansa tekniikan taituri ja ymmärtävänsä taloutta.

Toisaalla pari tyttöä keskustelee keskenään mangasta eli japanilaisesta sarjakuvasta. Kirosanoja on joukossa jälleen useita. Käytännössä he puhuvat kulttuurista. Mangahan on erittäin tärkeä osa japanilaista populaarikulttuuria.

Tässäkin oli paljon osaamista, joka ei ole peräisin ainakaan koulusta. Paljon on hankittu lukemalla, osa itsenäisesti opiskelemalla ja varmasti leijonanosa myös muita kuuntelemalla.

Opetajankin työ on ollut tärkeää, koska välitunnilla keskustelun aiheena voi olla hyvinkin painonhallinan erilaiset muodot. Varsinkin monet pojat puhuvat keskenään bodaamisesta, esimerkiksi siitä, kuinka monta grammaa proteiinia tarvitaan, jotta lihasmassa kasvaisi.

Koulun käytävältä voi kuulla jopa pienen shown. Star Wars-elokuvan kohtaus, jossa Darth Vader paljastaa olevansa Luken isä, esitettään ruotsiksi. Ulkopuolinen kauhistuu kovaa äänenkäyttöä ja hassulta kuulostavan esityksen sanoma jää toisarvoiseksi.

Toisarvoiseksi jää myös se, että fysiikan tunnilla opittu liike-energian ymmärrys on siirtynyt keskusteluihin, kun puhutaan luotien lähtönopeuksista ja niiden vaikutuksista erilaisiin kappaleisiin. Keskustelu on kuulostanut ehkä surullisen väkivaltaiselta, mutta osaamisen soveltamista on ollut siinäkin.

Miksi kukaan ei kiitä siitä, kuinka paljon normaali yläastelainenkin nykyään tietää ja osaa?

Aapo Ruhanen

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Blogit