Suomen Kuvalehti on hyvä lehti, kiitoksia vain. Mutta ei ole huono myöskään Helsingin Sanomat, kun katselin sen tuoretta, joulukuun 13. päivälle 2011 päivättyä numeroa. Kotimaan sivulle oli laitettu kartta Suomi neidosta ja sen navan kohdalle ei suinkaan Kuopio, vaan Luupuvesi, tuo armas kotikylä Kiuruveden kaupungissa.
Suomalaiset ovat pitäneet itseään kautta aikain eräänlaisena Jumalan toisena valittuna kansana juutalaisten rinnalla. Suomessa kiuruvetiset ja erityisesti luupuvetiset ovat oma lukunsa. Syystä tai toisesta he ovat jatkuvasti tapetilla - milloin hyvässä, milloin vähemmän hyvässä.
Helsingin Sanomien Suomi-kartalle Luupuvesi pääsi nyt isojen pilkkiahventensa ansiosta. Syvimmillään vain puolitoista metrinen järvi jäätyy nopeasti ja päästää pilkkimiehet kairaamaan avantojaan. Matalassa järvessä ei ole pelkoa edes hukkumisesta, vaikka jää joskus sattuisikin pettämään ison miehen ja hänen vielä isomman saaliinsa alla.
Veden mataluudesta on seurannut pahoina pakkasvuosina, että järvi on jäätynyt umpeen ja kalat tukehtuneet hapen puutteeseen.
Mutta julkisuutta ovat nämä huonotkin uutiset tuoneet Luupuvedellä. Ei tästä ole montakaan vuotta, kun televisiokamerat surisivat viimeksi Luupujärveen laskevan Kaislas- tai Välijoen rannalla, kun kyläläiset nostelivat paljain käsin isoja haukia joesta, joka oli niiden viimeinen toivo tässä elämässä.
JA ENTÄPÄ ne Luupuveden kuulut sudet?
Niistä on taidettu puhua ja kirjoitella viime viikkoina paljon enemmän kuin Taivallahden isoista pilkkiahvenista. Metsästäjät ovat arvioineet, että kylän perukoilla kiertelee jopa kaksi susilaumaa, joissa on yhteensä kolmattakymmentä elukkaa.
Viime lauantaina Kiuruvedellä pidetyillä erämiesten Tervastulilla luupuvetiset vaativat kaatolupaa peräti kuudelle sudelle, vaan tokko he niin monta saanevat. Valistunut arvaus on, että kaksikin olisi jo paljon.
MENNEINÄ vuosikymmeniä Luupuvesi nousi koko maan kuuluisuuteen mainioitten urheilijasankariensa vuoksi.
Soini Nikkinen nakkasi 1950-luvulla keihäänheiton maailmanennätyksen. Ennätys kesti viikon, mutta erikoispalkkioksi saamaansa hyvää haulikkoa Soini kävi jälkikäteen esittelemässä myös meillä kotona, tutussa talossa. Sota-aikana Soini oli ollut Konolassa renkinä avittelemassa ukkia ja mummoa talon töissä ja harjoitellut siinä sivussa myös keihäänheittoa - heinäseipäillä.
Eero Salminen ja Eero Ahonen olivat lapsuus- ja nuoruusvuosieni parhaat suomalaiset korkeushyppääjät. Olipa juhlava hetki, kun he Kuopioon muuttaneina poliisimiehinä kävivät katsomassa oman kylän poikaa Kuopion lääninsairaalassa, jossa vietin kuukauden vuoden 1957.
Muistanpa menneiltä vuosilta myös yhden huhtikuisen illan, kun Luupuveden nimi mainittiin suorastaan STT:n uutisissa radiossa.
Eikä ollut mikä tahansa ilta, vaan aprillipäivän ilta, kun uutistenlukija kertoi vakaalla äänellään, miten Kiuruveden Luupuvedeltä on löydetty harvinaisen rikas rautaesiintymä, joka johtaa todennäköisesti kaivoksen avaamiseen. Silmät pyöreinä sitä kuunneltiin naapurissa Paloniemen pirtissä. Omaaa radiota ei olisi ollutkaan.
Toteutuessaan tuo uutinen olisi ollut iso uutinen, mutta aprillipäivän illan jälkeen ei tuosta löydöksestä ole kuulunut mitään. Se kyllä tiedettiin, että rautaa on Luupuvedellä aina ollut. Luupujärvestä kauhottiin aikanaan järvimalmia Salahmin ruukin masuuneihin Vieremälle.
Ja kun Luupuvedestä on kyse, sen malmi oli tietysti parasta, mitä koko Ylä-Savosta oli saatavissa.
ETTÄ semmoinen tapaus. Kannattaisi muittenkin katsoa, mihin syntyy.
