Veikkausaika on umpeutunut
Veikkaa järvien jäätymistä
Seppo Kononen
Savon Sanomien perinteisessä jääveikkauksessa kysytään, milloin saavat pysyvän jääpeitteensä Porovesi Iisalmessa, Juojärvi Tuusniemellä, Kallavesi Kuopiossa, Suontienselkä Suonenjoella ja Pieksäjärvi Pieksämäellä.
Jääveikkauksessa osallistujan pitää veikata jokaisen viiden järven jäätymispäivämäärä sekä kellonaika puolen tunnin tarkkuudella. Virhepisteet lasketaan tunteina kustakin järvestä erikseen ja ne ynnätään yhteen. Jos jäätymisestä esimerkiksi erehtyy tasan vuorokauden, virhepisteitä tulee 24.
Viime vuosina harvinaisen oikukkaat säät ovat vaikuttaneet siihen, että jo kertaalleen jäätyneet järvet ovat avautuneetkin vielä ja pysyvä jääpeite tullut vasta viikkojen viiveellä.
Kilpailuun saa osallistua vain yhdellä, itse henkilökohtaisesti täytetyllä lipukkeella tai Savon Sanomien nettisivuilla.
Vähiten veikkauksessaan erehtynyt palkitaan 200 euron lahjakortilla. Toiseksi tarkin saa 100 euron ja kolmas 50 euron lahjakortin. Viittä seuraavaksi parasta muistetaan Savon Sanomien tuotepalkinnolla.
Veikkausaikaa on 31.10. saakka.




