EmediateAd

100 000 vieraan Kiuruvesi

19.5.2010 0:01 Seppo Kononen

Liikemies Toivo Sukarin kaavailema Ideapark jäi luonnosasteelle Pieksämäellä. Vaikka keskinen Savo pettyi pahasti toiveissaan, niin Sukarin perusajatuksesta kannattaa siitä huolimatta pitää kiinni: harpin kärki voidaan sijoittaa kartalla minkä tahansa paikkakunnan kohdalle, jolloin siitä muodostuu aina tietyn alueen keskus.

Mitä pitempi on harpin kärkiväli, sitä enemmän on väkeä syntyvän ympyrän sisällä. Onnistuneesti tätä havaintoa on toteutettu esimerkiksi Ruotsin Haaparannassa, jonne rakennetusta Ikean tavaratalosta on kehittynyt koko pohjoisen kalottialueen yhteinen markkinapaikka.

Kiuruvesi ylpeili vuosikymmeniä Suomen suurimman maitopitäjän tai myöhemmin maitokaupungin tittelillä.

Keski-Pohjanmaalla tapahtuneitten kuntaliitosten myötä Kokkolan kaupunki on vienyt Kiuruvedeltä tämän kunnian. Se tietysti kirpaisee kiurukkaita.

Suurelliseen elämään tottuneet eivät ole kuitenkaan lannistuneet keskipohjalaisten aiheuttamasta takaiskusta, vaan ovat kaivaneet harppinsa esille ja ryhtyneet piirtelemään uudenlaisia ympyröitä, joissa Kiuruvesi näyttäytyy edelleen jonkinsorttisena maailmannapana.

Suomen suurimman maitokaupungin sijasta kiuruvetiset puhuvat nyt kaupungistaan "Maaseutu-Suomen kohtaamispaikkana". Kohtaaminen on ajoitettu ensi elokuun 13.-15. päiviin, jolloin järjestettäville Elomessut 10 -tapahtumaan odotetaan jopa 50 000 vierasta.

Ja mikä ettei: alta kahdensadan kilometrin säteellä Kiuruveden vaikutuspiiriin kuuluvat niin Kuopiot, Oulut, Kajaanit kuin Kokkolatkin. Kun mukaan lasketaan vielä Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja myös Etelä-Pohjanmaan pohjoiset osat, niin päästään hyvinkin puolen miljoonan ihmisen kinkeripiiriin.

Jos tuosta joukosta saadaan joka kymmenes innostumaan käymään elokuussa Kiuruvedellä, niin elomessujen järjestäjien, Kiuruveden yrittäjien ja MTK Kiuruveden, tavoite täyttyy kirkkaasti.

Maaseutu on tänä päivänä paljon enemmän kuin pelkkää maanviljelystä, karjanhoitoa ja niitä tukevaa EU-byrokratiaa.

Vaikka maatalouden asema on Kiuruvedellä edelleen vankka, elomessut eivät ole yksioikoisesti maatalousnäyttely. Sellaisesta kiinnostuneita varten on olemassa jo valmiina valtakunnallinen Farmari-näyttely, joka tänä kesänä pidetään Etelä-Savossa Mikkelissä.

Messujohtaja Vesa Haloselle kuten muillekin messujen kiuruvetisille järjestäjille tämän päivän maaseutu näyttäytyy hyvin monimuotoisena elämänmuotona, jossa on tilaa kaikenlaiselle elämiselle, olemiselle ja yrittämiselle. "Maalaiset" viljelijät ja "kirkonkylän" yrittäjät lie joskus vierastaneet toisiaan myös Kiuruvedellä, mutta nyt nämä henkiset raja-aidat on kaadettu ja riu'ut pätkitty energiapuuksi.

Erinomaisen ilahtuneita kiurukkaat ovat olleet myös siitä vastaanotosta, jonka he ovat saaneet esitellessään elomessuja eri puolilla "Maaseutu-Suomea". Etelä-Pohjanmaan lakeuksille on Kiuruveden mäkisiltä pelloilta pitkä matka, mutta sikäläisten maatalousyrittäjäin nokka ei tohissut pitkään: - Lähretään tiätysti mukaan!

Vuoden 2010 kesästä on tulossa Kiuruvedelle kaikkinensa "kaikkien aikojen kesä", sillä elokuisten elomessujen lisäksi kaupungin almanakkaan on sattunut kaksi muuta isoa valtakunnallista tapahtumaa.

Jos herättäjäjuhlat vetävät körttikansaa entiseen malliin, niin heinäkuun alun herättäjäjuhlat kokoavat kirkonmäelle pitkälti yli 30 000 sanankuulijaa.

Loppupuolella kuuta avautuvat kevyen musiikin vihertävät niityt, joille viime vuosina on niillekin myyty kolmisenkymmentä tuhatta lippua noin 10 000 vieraalle.

Mikäli elomessut pääsee tavoittelemaansa 50 000 kävijään, Kiuruveden kolme kesätapahtumaa tuovat paikkakunnalle yhdessä noin sata tuhatta vierasta eli kymmenkertaisesti sen, mitä kiurukkaita on vielä jäljellä 1960-luvun huippulukemista, noin 17 000 ihmisestä.

Kolmen suuren tapahtuman järjestäminen ei ole läpihuutojuttu, vaan vaatii uskomattoman määrän talkootyötä niin uskovaisilta kuin vähän maallistuneimmiltakin.

Uskon horjuessa kiurukkailla on ollut kuitenkin takataskussaan aina yksi lyömätön kannustin: - Tähän eivät iisalmelaiset pystyisi!

Kommentoi artikkelia