| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ainakin kaksi uhria
Lisää aiheesta
- Varkaudessa elettiin piinaviikko 13.3.10 5:03
- Poliisi: Tyttö ei maininnut televisiosarjasta 13.3.10 14:41
Varkaudessa sattunut sieppausdraama on selviämässä. Poliisi kuulusteli perjantaina toistamiseen 12-vuotiasta tyttöä epäiltynä kolme kuukautta vanhan vauvan sieppaamisesta ja hautaamisesta lumeen. Tyttö on tunnustanut tekonsa.
Ensimmäinen tunne useimmilla tapahtumia seuraavilla lienee ollut helpotus. On hyvä, että tekijä vihdoin on selvillä. Kenenkään ei enää tarvitse pelätä.
Kyse oli vakavasta tapahtumasta. Vauva olisi saattanut pahimmassa tapauksessa menehtyä, jos häntä ei olisi löydetty ajoissa. Nyt selvittiin kaikkien onneksi säikähdyksellä.
Vauva itse ei vanhempana muista tapahtumia, mutta hänen nuoret vanhempansa muistavat. Toivomme, että tapaus ei jää varjostamaan heidän elämäänsä.
Kun lapsi sieppaa toisen lapsen, on aina olemassa ainakin kaksi uhria. On huolehdittava myös siitä, että Varkaudessa epäilty tekijä pääsee onnettoman tapauksen yli. Myös häntä ja hänen omaisiaan on autettava kaikilla niillä keinoilla, joita käytettävissä on.
Tämä on muistettava myös niiden tiedotusvälineiden, jotka kuohuttavaa tapausta seuraavat. Taakkaa ei saa kasvattaa menemällä liian lähelle.
|
|
Pääkirjoitukset
- Työ on hyvä opettaja 27.01. 00:02
- Kompromissi löytymässä 20.01. 00:01
- Ratkaisut tehtävä ajallaan 00:02
- Turha nyt on hötkyillä 07.02. 00:01
- Sisällissota on aito uhka 07.02. 00:02
- Niinistön valtuutus on poikkeuksellisen vahva 07.02. 00:03
- Omituinen näytelmä 06.02. 14:56
- Porvarillinen Suomi sai porvaripresidentin 06.02. 14:56
- Tieto on todellista pääomaa 06.02. 14:55
- Ammattihakkaajat asialla 05.02. 00:02


