EmediateAd

Aitoja ympäristötekoja

4.10.2009 0:01
Kuva: Arkistokuva: STT

Kokoomus antaa tukensa kaikille kolmelle uudelle ydinvoimalahankkeelle. Kuva on Fortumin laitoksilta Loviisasta.

Lisää aiheesta

Jyrki Katainen

Ilmastonmuutos, luonnonvarojen liikakäyttö ja ympäristön pilaaminen ovat ihmiskunnan ylivoimaisesti suurimmat uhat. Talouden taantumia ja muita vastoinkäymisiä tulee, mutta niistä me lopulta selviämme. Maapallo ja sen ekosfääri voidaan sen sijaan pilata vain kerran. Sen virheen tehtyämme ihmiskunnalla ei olisi paluuta entiseen.

Ympäristö voidaan pelastaa vain teoilla, ei korupuheilla. Puheet, joissa on hyvät ja kauniit aikomukset, mutta ympäristön kannalta huonot lopputulokset, tekevät haittaa.

Kaikkein vaarallisimpia ovat tekovihreät johtopäätökset, joissa yksi asia kerrallaan demonisoidaan. Ensin julistetaan olevansa ilmastonmuutosta vastaan. Sitten kuitenkin vastustetaan päästötöntä ydinvoimaa ja päästötöntä vesivoimaa erilaisin argumentein.

Lopulta sellainen kirkasotsaisuus johtaa mukavalta kuulostaviin, mutta ilmaston ja ympäristön kannalta huonompiin lopputuloksiin. Ilmaston ohessa viedään Suomen kilpailukyky, työpaikat ja hyvinvointi tekemällä investoinneista Suomeen kalliita ja arvaamattomia.

Kokoomus ajaa järkivihreää politiikkaa. Olen kuunnellut huolellisesti eri puolueiden energia- ja ympäristöpoliittista pyörittelyä. Sen perusteella menen takuuseen, että kokoomuslaisella järkivihreällä linjalla Suomen kasvihuonepäästöt vähenevät eniten, suomalaisten sähkölasku nousee vähiten, ja investointeja työpaikkoihin tulee eniten.

Uusiutuvia ja ydinvoimaa
Kokoomuslainen järkivihreys perustuu seuraaviin periaatteisiin: maksimoidaan päästövähennykset kaikkia järkeviä keinoja käyttäen, minimoidaan suomalaisille ilmastotalkoista aiheutuva loppulasku, poistetaan Suomen riippuvuus sähköntuonnista Venäjältä, korvataan hiilivoimaa päästöttömällä ydinvoimalla ja luodaan uutta tuotantoa tekemällä energiasta kilpailuetumme.

Jos tuotanto liian on pientä, työpaikat jäävät varmasti syntymättä.

Kokoomus kannattaa uusiutuvan energian tuntuvaa lisäystä. Haluamme lisää tuulivoimaa, bioenergiaa ja vesivoimaa niin paljon kuin on tarpeen EU:n uusiutuvien energianlähteiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Laskun maksaa kaikissa tapauksissa suomalainen joko kasvavina veroina tai entisestään kasvavina energiamaksuina. Se on silti oikein. Kokoomus on avoin uusiutuvan energian tukimalleille, joilla investointeja nopeutetaan.

EU on sopinut tiukasta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistahdista. Se ei vielä riitä. Vähennämme jatkossa niitä vielä paljon enemmän. Myös uusiutuvan energian osuutta tuotannostamme lisätään reilusti. Lasku siitä on valtava suomalaisille sähkölaskuissa ja veroissa.

Jos toteuttaisimme tämän päälle tulevat uudet päästövähennykset myös uusiutuvilla, maksaisi se suomalaisille vielä paljon enemmän. Siksi keinojen ideologisointi "hyviin ja pahoihin" on lopetettava.

Luvat ehdot täyttäville
On katsottava myös hintaa. Ydinenergia toisena päästöttömänä vaihtoehtona ei taas tarvitse senttiäkään veronmaksajan rahaa. Päinvastoin, se laskee suomalaisten nopeasti kasvavaa sähkölaskua.

Olen esittänyt, että valtio myöntäisi luvan kaikille kolmelle ydinvoimalahankkeelle, kun ne vain täyttävät ympäristö- ja turvallisuusedellytykset.

Kolme myönnettyä lupaa ei tarkoittaisi saman tien, jos ollenkaan, kolmea uutta voimalaa. Kannattavin hanke käynnistyisi ensin. Nyt ei saa katsoa vain kymmenen vuoden päähän. Tänä päivänä tehdyt ratkaisut vaikuttavat tulevien 40 vuoden tarpeeseen.

Yksi ydinvoimala tarvittaisiin jo korvaamaan nykyinen sähköntuontimme Venäjältä. En oikein ymmärrä niitä, jotka vastustavat ydinvoimalaa Suomeen, mutta siten hyväksyvät rajamme tuntumassa tuotetun ydinvoiman tuonnin Suomeen.

Minulla on ainakin turvallisempi olo, jos tarvitsemamme ydinvoima tuotetaan Suomessa. Toisekseen Fortumin kaksi reaktoria tulevat lähitulevaisuudessa käyttöikänsä päähän. Fortum voisi korvata niiden tuotannon yhdellä nykyaikaisella voimalalla.

Uudessa voimalassa olisi uusin ja turvallisin teknologia käytössä. Vanhojen käyttöikää ei tarvitsisi enää jatkaa. Kaksi uutta lupaa korvaisivat vain vanhaa tekniikkaa ja Venäjän tuontia. Kolmannella pitäisi korvata hiilivoimaa perusvoimanamme.

Tarve kasvaa
Sähköntarpeemme myös toivottavasti kasvaa lähivuosikymmeninä. Sanon toivottavasti, koska se tarkoittaa, että suomalaiseen teolliseen työhön investoidaan jatkossakin.

Olen kysellyt viime aikoina, kuka investoisi Suomeen? Meillä nimittäin ei ole kovin montaa kilpailutekijää. Olemme pieni markkina-alue ja syrjässä suurten markkinoiden ääreltä. Myös työmme hinta on kallista. Hyvät työmiehet ja -naiset ovat kyllä palkkansa ansainneet.

Emme myöskään ole yritysverotukseltamme halvin maa. Meidän kilpailutekijämme työstä ja hyvinvoinnista kilpailtaessa ovat jatkossakin korkea koulutus ja edullinen energia. Minusta olisi väärin ehdoin tahdoin vielä toisesta näistä luopua.

Toinen sähkönkulutusta toivottavasti lähivuosikymmeninä nostava tekijä ovat sähköautot. Sähköpistokkeista ladattavat plug in -hybridiautot ovat tulossa jo alkavalla vuosikymmenellä markkinoillemme. Uskon akkuteknologian kehityksen johtavan myös täyssähköautojen läpimurtoon. Se on loistouutinen ilmastonmuutosta vastaan taistellessamme, mutta vain jos meillä on tarpeeksi päästötöntä ja edullista sähköä tarjolla.

Tuotetaan suomalainen energia tulevina vuosikymmeninä ilman fossiilisia polttoaineita ja kasvihuonepäästöjä.

Siihen tavoitteeseen tarvitaan valtavasti lisää uusiutuvia energianlähteitä ja jonkin verran ydinvoimaa.

Nämä eivät ole toistensa vaihtoehtoja vaan toisiaan täydentäviä ratkaisuja.

Kolme lupaa nyt tarkoittaisi, että meillä olisi muutaman vuosikymmenen päästä maksimissaan kuusi reaktoria nykyisen viiden sijasta. Lisäksi olisimme lopettaneet yhden voimalan verran tuontia Venäjältä.

Se olisi todellinen ympäristöteko.

Se olisi myös suuri teko hyvinvointimme turvaamiseksi.

Kirjoittaja on Suomen valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja.

Kommentoi artikkelia