AKT uhkaa taas

7.2.2010 00:01

SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on käynyt tiivisti neuvotteluita kuorma- ja linja-autoliikennettä koskevasta työehtosopimuksesta jo lokakuusta lähtien. Sopimusta ei kuitenkaan syntynyt. Ala on ollut viime sunnuntaista lähtien sopimuksettomassa tilassa.

AKT uhkaa aloittaa laajan lakon 21. helmikuuta, ellei uutta sopimusta ennen sitä saada aikaan. Lakonuhka merkitsee käytännössä sitä, että neuvotteluja ryhdytään käymään valtakunnansovittelijan johdolla.

Lakon piirissä olisi yli 10 000 työntekijää. Tavalliset suomalaiset huomaisivat lakon heti 22. helmikuuta: työpaikalle ei pääsikään linja-autolla. Helsinki-Vantaan lentokentällä ei lakon aikana tankattaisi lentokoneita. Lakon pitkittyessä vaikutukset laajenisivat muun muassa sen vuoksi, että tavara ei kulkisi.

Lakonuhka on päällä myös satamissa. Kiistan ratkaisemista AKT:läiset satamatyöntekijät ovat vahdittaneet lakoilla, kuinkas muuten. Taloudelliset vahingot ovat jo tähän mennessä olleet valtavat.

Miksihän on niin, että työriidat keskittyvät tietyille aloille? Autoliikenteen AKT katkaisi muun muassa 1991, jolloin lakko kesti nelisen viikkoa. Vuonna 2000 selvittiin muutaman päivän lakolla. Viimeksi bussit ja kuorma-autot pysähtyivät maaliskuussa 2006.

Yrityksiltä vaaditaan usein yhteiskuntavastuuta. Ei sitä kovin paljon löydy ainakaan AKT:stä.

Keskustelua aiheesta ratsumies | 7.2.2010 0:58:15 Noniin Lakko kesti vunna91 ehkä sen kaks viikkoo, ja sen jälkeen TYÖNANTAJA aloitti työsulun pari viikkoo...Eli tarkoittaa ettei työpaikalle ollut menemistä työnantajan puolelta.Ottakaa selvää asioista ,ennenkuin kirjoitattatte.Mut lakot on turhaa . mut mitä teet kun ei normaali keskustelu kiinnosta... Vastauksia: 5 | Osallistu keskusteluun