Energia-asioista vastaavalla ministeri Mauri Pekkarisella on pöydällään kolme ydinvoimalupahakemusta. Ennakkotietojen mukaan Pekkarinen on tuomassa esitystä asiassa hallituksen käsittelyyn lähiaikoina.
Pari viikkoa sitten vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki kirjoitti blogissaan, että päätöksiä ydinvoimasta ei pidä tehdä aikatauluihin sidottuna. Hänen mukaansa ydinenergialain edellyttämä arvio siitä, onko hanke järkevä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta, on tehtävä huolellisesti ja ilman kiirettä. Näinhän vastuullinen päätöksenteko toimii tai ainakin pitäisi toimia.
Eduskunta hyväksyi vuonna 2005 kansainvälisiin sopimuksiin perustuvan uuden ydinvastuulain, joka nostaa merkittävästi ydinvoimaloiden vastuuta mahdollisessa ydinvoimaonnettomuudessa.
Pari vuotta sitten vihreiden kansanedustaja Janina Andersson teki kirjallisen kysymyksen siitä, miksi lakimuutosta ei ole vieläkään saatettu voimaan ja milloin se tulee voimaan. Elinkeinoministeri Pekkarisen vastauksen mukaan lakimuutosta ei oltu voitu saattaa voimaan, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vakuuttamaan sopimukseen kuuluvien maiden ydinvoimaloita sopimuksen edellyttämällä laajuudella.
Onko siinä ihmettelemistä, että vakuutusyhtiöt eivät halua myöntää ydinvoimaloille vakuutusta terrorismitapauksista, ympäristövahingoista eikä tapauksista, joissa terveyshaitat ilmestyvät 10-30 vuoden kuluttua onnettomuudesta ja joissa tyypillinen esimerkki ovat syöpätapaukset?
Pekkarisen vastauksen mukaan "ilmeistä on, että ainoa mahdollisuus täyttää em. aukot vakuutuksessa ja siten tyydyttää uuden pöytäkirjan ja uuden ydinvastuulain määräykset, on hankkia valtion takaus". Eli jos vakuutusyhtiöt eivät suostu vakuuttamaan ydinvoimaloita, siirtyy vakuutusvastuu Suomen valtiolle eli käytännössä suomalaisille.
Reilu viikko sitten Andersson kysyi asiasta uudelleen Pekkariselta suullisella kyselytunnilla, sillä laki ei ole vieläkään voimassa. Ministeri vastasi, että viime kädessä onnettomuustilanteissa vastuun kantaa aina Suomen valtio ja kansalaiset, vaikka laki vihdoin saataisiinkin voimaan.
Näinhän se tietysti on, totaalisen onnettomuuden sattuessa eivät mitkään vakuutukset kykene korvaamaan vahinkoja. On valitettavan helppoa yhtyä Janina Anderssonin huoleen siitä, että miksi meidän pitäisi vakuuttaa kohteita, joita vakuutusyhtiöt eivät suostu vakuuttamaan - ne sentään ovat riskianalyysin ammattilaisia!
Näinköhän tuollaiset riskit sopivat yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevään hankkeeseen?
Tuottava bisnes Olennainen kysymys tietysti on, mihin tarpeeseen lisäydinvoimaa tarvitaan. Yhteiskunnan kokonaisetuun kuuluu se, että niin teollisuuden kuin kuluttajienkin energiansaanti turvataan kaikissa oloissa - nykyisin on vielä lisäksi otettava ympäristönäkökohdat ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmat nekin tosissaan.
Sen vuoksi energiantuotanto ei voi olla yksin markkinavoimien varassa. Markkinavoimilla on kuitenkin omat intressinsä, jotka eivät ole sen jalompia kuin yrityksillä yleensä: ensisijainen tavoite on tuottaa voittoa omistajille - ja mitä enemmän, sen parempi. Ydinvoimaa on pidetty ainakin Suomessa hyvätuottoisena bisneksenä, siksi noille apajille haluaa moni taho.
Kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla on tehty selvityksiä tulevasta sähköntarpeesta ja vaikka tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, on vaikea olla luottamatta asiassa ministeri Pekkarisen tuoreeseen arvioon: sähköntarpeen tyydyttämiseksi tarvitaan nolla tai yksi ydinvoimalaa lisää.
Pekkarinen sanoi Hufvudstadsbladetissa kuluneella viikolla julkaistussa haastattelussa, että seuraavan kymmenen vuoden aikana lisäsähkön tarve on korkeintaan 10-15 terawattituntia, ja sen tarpeen kyllä tyydyttäisi yksi lisäreaktori. Enemmän kuin yksi lupa johtaisi ydinsähkön tuotantoon vientitarkoituksiin, jolloin vain valtavat riskit, jätteet ja tuotannon muut paikalliset ongelmat jäisivät meille suomalaisille.
Anni Sinnemäen johdolla vihreät ovat osoittaneet tuolle yhdellekin lisäreaktorille vastuullisen vaihtoehdon. Kunnianhimoista satsaamista kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, bioenergiaan ja tuulivoimaan sekä energiatehokkuuteen ja energiansäästöön on arvioitava samoin kriteerein kuin lisäydinvoiman rakentamista.
Näitä kriteerejä ovat vaikutus päästöihin, työllisyyteen, sähkön hintaan ja omavaraisuuteen sekä uusiutuvan energian lisäämiseen. Tarvittava lisäenergia on tuotettavissa uusiutuvilla, tarvitaan vain poliittinen tahto siihen.
Ydinvoiman lisärakentamisessa on ongelma myös demokratian kannalta: lähes puolet suomalaisista vastustaa lisäydinvoiman rakentamista Taloustutkimuksen tuoreen mittauksen mukaan.
Vain viidennes suomalaisista myöntäisi luvan yhdelle uudelle ydinvoimalalle, yksitoista prosenttia kahdelle ja kuusi prosenttia kaikille kolmelle. Paineita kansan suunnalta ei siis todellakaan ole, pikemminkin päinvastoin, sillä valtaisa enemmistö, jopa 95 prosenttia kansalaisista haluaa lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä.
Niinpä olisi vähintäänkin kohtuullista lykätä päätökset seuraavalle eduskuntakaudelle. Ratkaisu mahdollistaisi aidot ydinvoimavaalit: kansa saisi päättää, millaista energiapolitiikkaa maassa tehdään.
Yhteistyö sujuu Vihreät ovat aina vastustaneet ydinvoiman käyttöä, ja niinpä puolueelta tulee nytkin tyrmäys lisäydinvoimalle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jos jokin hankkeista etenisi, vihreissä harkittaisiin hallituksesta lähtemistä.
Ei, se tie katsottiin jo vuonna 2002. Silloin emme onnistuneet estämään edelleen rakenteilla olevan Olkiluotoon tulevan kolmannen reaktorin luvan saamista, ja koska olimme äänestäjillemme ennen vaaleja niin luvanneet, jätimme Lipposen hallituksen.
Nyt puolueessa on pidetty tarkasti huolta, että hallituksessa ja eduskunnassa saamme pitää vapaat kädet vastustaa ydinvoimaratkaisuja loppuun asti.
Hallituskumppanien kanssa sovittiin jo hallitusneuvotteluissa, että mikäli kaikesta huolimatta uusi lupa annettaisiin, se ei hallitusyhteistyötä katkaise. Hankalahan asetelma on ollut koko hallituskauden, kun energiapolitiikkaa on ollut pakko linjata yhteistuumin ydinvoimamyönteisten voimien kanssa.
Silti hallitus on onnistunut neuvottelemaan kelvollista ansiokkaammat ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset, mikä on paljolti hallituksen ilmastopoliittisen asiantuntijan Oras Tynkkysen diplomaattisen taitavuuden ansiota.
Kirjoittaja toimi Vihreän liiton puoluesihteerinä vuosina 1997-2007.
