| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ei mitään puolusteltavaa
Kuulin jokin aika sitten tapahtumaketjun, jota en ollut todeksi uskoa. Valitettavasti se ei ole ainoa laatuaan. Perheen lapsi oli joutunut koulukiusatuksi. Tilannetta oli yritetty selvitellä erilaisilla kokoonpanoilla. Tuloksetta.
Ainutlaatuista ei ole sekään, että kiusaamisen lopettamiselle ei löytynyt keinoja. Epätoivoiseksi käynyt perhe päätti ei vain vaihtaa lapsen koulua vaan muuttaa kokonaan toiselle, suuremmalle paikkakunnalle.
Tämä ei ole kaikissa perheissä mahdollista esimerkiksi perheen toimeentulon takia.
Eikö näitä tilanteita todellakaan saada muutoin ratkaistua kuin että uhri väistää? Näin tapahtuu liian usein. Tapaukset eivät tule ilmi tai ne jäävät jostain kumman syystä purkamatta. Ilmiö ei ole vieras. Se on vastenmielinen. Kaikenlaista projektia on perustettu, mutta mitään näkyvää ei saada aikaiseksi.
Kiusatuksi tullut nielee päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkuvan ivan, eristämisen ja jopa avoimen vihamielisyyden. Kotonaan hän saattaa jättää asian ottamatta esille, koska ei löydä tapahtuneelle järkeenkäypää selitystä. Vika täytyy siis olla peilissä, kiusattu miettii.
Jos kotoa ei osata ottaa opettajaan mahdollisissa kiusaamistapauksissa yhteyttä, koulun puuttumiskynnys nousee merkittävästi - oletan.
Ja sitten kun asiavyyhteä ryhdytään purkamaan, heikompi osapuoli on helposti heikommilla. Vaikka kuinka sanotaan, että onhan se kiusaajakin tavallaan uhri, niin jätetään selittelyt sikseen ja tarkastellaan asiaa sellaisena kuin se on.
Uhri on koulukiusaamisen kohde ja sillä selvä. Asiaa komplisoimalla siitä tulee saippuapala, josta kukaan ei saa otetta. Kiusaajien heikko itsetunto, kotiolot ja niin päin pois voivat olla järkeenkäypiä taustatekijöitä, mutta sijaiskärsijöitä niiden kuntoonsaattamisessa ei tarvita.
Opettajien ammattijärjestön OAJ:n uusi puheenjohtaja
Päinvastoin. Opettajat törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa vanhemmat vaativat lapselleen kuka minkäkinlaisia oikeuksia. Yksinkertaistettuna: koulun pitäisi hoitaa kodin virkaa ja opettajan pitäisi olla vanhemman asemassa. Kyynärpäät ovat korkealla, kun oman kullannupun etujen perään huudetaan. Ei kovin hedelmällinen alusta käsitellä koulukiusaamistapauksia, kun vastuunotto on tuolla tasolla.
Vanhempainliitto tarjoaa ratkaisuksi sitä, että vanhemmat osallistuisivat järjestyksenpitoon kouluissa. Ihan järkevältä kuulostava idea, mutta kyselkääpä vaikka urheiluseuroista, kuinka se toimii käytännössä.
Into sumentaa ymmärryksen. Aktiivisimpia ovat yli-innokkaat vanhemmat.
Lasten ja nuorten tasavertainen kohtelu tulisi vähintään kyseenalaiseksi.
Yritysvalmentajana paremmin tunnettu
Eikä Sarasvuo tarkoittanut sivistyskasvatuksella sinänsä kannatettavia kulttuuriharrastuksia vaan yksinkertaisesti ihmisiksi elämistä. Itse hän sanoi esimerkiksi ottaneensa palavan tupakan 12-vuotiaan tytön suusta ja takavarikoineensa tytön kädestä myös tupakka-askin.
Tyttö ryhtyi uhkailemaan Sarasvuota lakimiesisällään ja oikeudella. Lopputulema oli, että isä ja Sarasvuo solmivat kasvatuksellisen salaliiton.
Ihan ok. Ei siinä mitään. Mutta kuinkahan salaliiton olisi käynyt, jos osapuoli olisi ollut Sarasvuon tapaisen hyväpuheisen julkkiksen sijaan maija tai matti meikäläinen?
Lopputulos ei olisi välttämättä ollut sama.
Saisi olla. Vaikka koti on tietysti lapsen tärkein kasvualusta, selviin epäkohtiin on uskallettava puuttua silloinkin, kun vanhemmat tai virkavalta eivät osu paikalle.
Ja kodin seinien sisäpuolella on syytä puhua omasta vastuusta ja muiden oikeuksista.
Terve järki on lakikirjaa parempi kasvatusopas.
|
|
Nimellä
- Julkeaa liikennettä 00:01
- Jokisen itäisiä eväitä 09.02. 00:02 Vesa Kärkkäinen
- Yksinkertaista elämää 08.02. 00:01 Marita Tiihonen
- Teki heti suojasään 07.02. 00:01 Seppo Kononen
- Nainen hautasi Kekkosen 05.02. 00:01 Matti Pietiläinen
- Tunnelmointia ja peukutusta 04.02. 00:01 Mauri Liukkonen
- Rautainen elämänsuoni 03.02. 00:01 Jorma Hynninen
- Keskuskentän hätäpotku 01.02. 00:01
- Tähtäimessä kolmossija 31.01. 00:01 Seppo Kononen
- Mitä se viljelmä sulle kuuluu 30.01. 00:01 Asta Tenhunen


