Ekstramaksut ovat iso kulu suomalaisille

21.10.2009 0:03
Kuva: Martti Ripaoja

Itärajan korruptio heijastuu erityisesti kuljetusalaan.

Itärajalla Venäjän puolella rehottaa korruptio. Rajan yli toimivat suomalaiset yritykset joutuvat pulittamaan jopa satoja tuhansia euroja vuodessa venäläisille tahoille, jotta liiketoiminta sujuisi kitkatta. Korruptiota ottavat vastaan muun muassa venäläiset tulli- ja virkamiehet. Tiedot perustuvat Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Venäjän oikeusministeriön alaisen oikeusakatemian tekemään tutkimukseen, joka julkistettiin maanantaina.

Tutkimuksen anti ei ole yllätys. Esimerkiksi niin sanottu kaksoislaskutus rajalla on ollut kielteinen ilmiö jo vuosikausia. Suomen poliisi, verottaja ja rajaviranomaiset ovat kiinnittäneet ongelmaan huomiota, mutta ne ovat joutuneet vain seuraamaan tilannetta sivusta. Jotta ongelma poistuisi, Venäjän viranomaisten pitäisi muuttaa toimintatapaansa. Merkkejä sellaisesta ei ole.

Erilaisten ylimääräisten maksujen periminen kuuluu venäläiseen kulttuuriin. Rajalla ilmiö konkretisoituu. Kysymys on laittomista lupa-, rike- ja asiointimaksuista. Venäläiset selittävät ilmiöitä virkamiesten ja miliisien huonoilla palkoilla. Joissakin tilanteissa lahjonnan vastaanottamista pidetään hyväksyttävänä. Kysymys on kahden valtion kulttuurien eroista. Se, mikä on oikein Venäjällä, saattaa olla rangaistavaa Suomessa.

Venäläiset viranomaiset vakuuttavat usein - kuten esimerkiksi korruptiotutkimuksen julkistamisen yhteydessä - että lahjonta Venäjällä on vähenemässä yleisen elintason nousun myötä. Arviot eivät ole uskottavia, sillä korruptio Venäjällä on ollut ja on maan tapa. Sen kitkeminen ei onnistu pelkillä puheilla ja lupauksilla. Venäjän hallitus ei ole puuttunut lahjontaan päättäväisesti. Taustalla lienee myös protektionismia.

Suomalaiset kuljetusalan yritykset kärsivät suuresti rajalla perittävistä laittomista maksuista. Niiden johdosta on syntynyt epäterve kilpailutilanne, jossa voittajina ovat venäläisten rekka- ja muut kuljetusalan firmat. Yleisesti tiedossa on, että lukuisat ulkomaiset yritykset maksavat suojelu- ja voitelurahaa Venäjällä. Maksu on yleensä naamioitu jonkinlaiseksi "asiointimaksuksi". Maksujen perijöinä voivat olla tavallisten virkamiesten lisäksi myös järjestäytyneet rikollisorganisaatiot.

Suomalaisittain tilanne on äärettömän vaikea. Venäjä on elintärkeä kauppakumppani, ja siksi Suomen viralliset tahot pyrkivät välttämään korostetun kovia kannanottoja. Maamme ulkopoliittinen johto on toki reklamoinut väärin perustein perityistä maksuista. Venäjän viranomaiset ovat yleensä luvanneet tutkia tapaukset.

Useimmiten suomalaisten reaktiot eivät johda Venäjän taholta konkreettisiin toimenpiteisiin. Korruptio ja voitelumaksut säilyvät, ne saattavat korkeintaan muuttaa muotoaan.

Kommentoi artikkelia