Elvytetään vanhat pihaleikit

A A
31.3.2009 0:01

Pirjo Ronkainen

Pohjoismaiset lapset eivät enää leiki pihaleikkejä, julistaa eilen julkistetun tutkimuksen otsikko. Niitä ei enää edes tunneta.

Surku lapsia!

Meillä suurilla ikäluokilla ovat muistissa maanvalloitukset, kirkonrotat ja kymmenet tikut laudalla. Onhan niitä monia muitakin. Näihin pihaleikkeihin löytyi aina kavereita, sekä tyttöjä että poikia. Leikkivälineet, kivet ja tikut, noukittiin lähimaastosta. Aika kului siivillä.

Lasten omat pihayhteisöt, joissa pienemmät oppivat leikit isommiltaan, ovat lähes hävinneet ja samalla painuvat unohduksiin ryhmässä leikittävät leikit. Se on sääli, sillä niissä on mahdollisuus oppia jännittämään ja kilpailemaan, voittamaan ja häviämään. Tramboliinit kalpenevat maanvalloitustaiston rinnalla.

Vanhat leikit sopivat erinomaisesti myös koulujen välituntiliikunnaksi, kunhan koulun piha ei ole laidasta laitaan asvaltoitu.

Leikkipuistojen rakennelmat tarjoavat liikunnallisia haasteita, mutta ne eivät ole kaikkien ulottuvilla ja vaativat useimmiten erikseen lähtemistä. Isän tai äidin on vietävä lapsi puistoon.

Parhaassa tapauksessa hänellä on siellä tuttuja kavereita, mutta usein aikuisen näkee seisoskelevan lapsen vieressä seuraamassa hänen touhujaan. Omaa leikkipiiriä ei ole.

Ulkoiluvaatevalmistaja Reima Oy:n Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa teettämän tutkimuksen mukaan pohjoismaiset 0-10-vuotiaat lapset ulkoilevat keskimäärin vain kaksi tuntia päivässä. Tanskalaisvauvat ulkoilevat eniten, luonnollisesti nukkuen, norjalaiset muissa ikäryhmissä. Totta kai norjalaiset, hehän ovat ulkoilmaihmisiä kuninkaalliset etunenässä.

Eniten tutkituista ikäryhmistä ulkoilevat 3-6-vuotiaat leikki-ikäiset, vajaat kaksi ja puoli tuntia päivässä. Suomalaiset 7-10-vuotiaat koululaiset ulkoilevat selvästi vähemmän kuin samanikäiset lapset muissa Pohjoismaissa.

Näin siitä huolimatta, että suomalaisvanhemmat pitävät ulkoilua tärkeämpänä kuin vanhemmat muualla.

Kaksi tuntia ulkoilua päivässä on aika vähän, kaksi tunnin pätkää tai yksi pitempi ulkoilutuokio. Koululaisen koulumatkan voi arvioida kestävän keskimäärin puolisen tuntia suuntaansa. Tämäkin voi jäädä väliin, jos lapsi joutuu matkustamaan kouluun bussilla tai kuljetetaan omalla autolla. Sen lisäksi ulkoilua tulisi vain tunnin verran.

Lapsi ei ulkoile ilman seuraa, pienempi tarvitsee seurakseen aikuisen, isompi kavereita. Jos koulupäivän jälkeen ei ole ulkoilukaveria, lapsi jää sisälle, ehkä tietokoneen ja television äärelle eli istuu paikallaan, kuten suurimman osan koulupäivästäkin.

Varsinkin pienet pojat ovat täynnä energiaa, minkä purkaminen seinien sisällä on vaikeaa ja kysyy aikuisten hermoja. Ulkona on väljyyttä juosta ja riehua. Sen jälkeen maistuu ruoka ja lepo ja rauhallinenkin puuhailu.

Ulkoilun vähyyteen esitettiin syiksi muun muassa, että vanhemmat eivät ehdi tai jaksa lähteä lastensa seuraksi. Videopelit ja television katselu sekä huono sää estävät myös ulos lähtemisen. Suomalaisvanhemmat vetosivat kyselyssä muita useammin huonoon keliin, vaikka tapaamme hokea, että sää on pukeutumiskysymys.

Suomalaisvanhemmat ovat puolestaan vastaajista käytännöllisimpiä. Lasten kanssa tehdään piha- ja lumitöitä. Norjalaiset ja tanskalaiset puolestaan harrastavat retkeilyä lastensa kanssa.

Pohjoismainen erityispiirre on vauvojen nukuttaminen ulkona kovimpia pakkasia lukuunottamatta. Lieneekö niin, että arkkiatri Arvo Ylpön opetukset ovat levinneet Suomesta muualle Pohjolaan.

Ulkoleikeillä ja ulkoilutuntien sisällöllä on entistäkin suurempi merkitys nyt, kun lasten ylipainosta on kehkeytymässä vakava kansanterveydellinen ongelma. Lapsuuden lihavuuden ehkäisemisessä on kaksi kivijalkaa, ruokavalio ja liikunta. Molempien on oltava kunnossa, jotta tuloksia syntyisi.

Liikunnalliseen ulkoilmaelämään on opittava mahdollisimman varhain, leikin varjolla. Kun siihen kasvaa, siitä tulee itsestäänselvyys. Ilman vanhempien esimerkkiä se ei onnistu.

Nimellä

Kommentoi artikkelia