| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Häkellyttävä uutisviikko
Päättynyt mediaviikko oli savolaisittain poikkeuksellinen. Neljännesvuosisadan ajalta en vastaavia ennakoimattomuudessaan muista.
Hiihtolomaviikolla huomion piti kiinnittyä mäkihypyn maailmancupiin Puijolla. Toisin kävi.
Ihmiset nauliintuivat vauvan sieppausdraamaan Varkaudessa. Sydämiä kylmänneessä tapahtumaketjussa vältyttiin pahimmalta. Hangesta kylmettyneenä löytynyt kolmekuukautinen nuori mies on palannut kotiinsa ja voi vanhempiensa mukaan hyvin.
Onnetonta on, että tekijä paljastui lapseksi itsekin.
Varkaudessa poliisi ei joutanut pyörittelemään peukaloitaan.
Metallikonepajan osakas toteutti mahdollisesti vuosikausia suunnittelemansa teon ja ampui kylmäverisesti yhtiökumppaninsa. Surma-aseena käytetty pistooli oli tietysti luvaton ja epäilty toteutti tietysti teon humalassa.
Iisalmessa läträttiin myös viinaksien kanssa, kun tupaantuliaisissa ryhdyttiin käyttämämään luuvitosta. Aineksia paljon pahempaan oli olemassa, kun nujakkaan osallistuneen käteen osui katkaistu haulikko.
Ja sitten VR:n vanhoilla veturitalleilla Kuopiossa tuli pääsi irti, ja Siilinjärven Toivalassa pikajuna törmäsi raiteilla olleeseen kivenlohkareeseen.
Mutta toki Puijollakin tapahtui.
Suomalaismenestyksestä huolimatta tapahtuma oli Kuopiolle glooriaa. Tuskinpa monellekaan tuli mieleen, mitä kaupungin matkailuorganisaatiossa on alkuvuoden aikana tapahtunut, kun katsoi kansainväliseen levitykseen mennyttä kuvaa kaupungista. Matkailupäällikkö on erotettu, uusi haussa samalla tavalla kuin kaupungin matkailustrategia.
Selvää on, että Puijo ja siellä pidettävät maailmancupit kannattaa pitää strategian keskeisenä palikkana.
Uutiseksi saakka ylsivät myös Ammannin ulkourheilulliset suoritukset. Sveitsiläinen esiintyi Kuopion yössä samansuuntaisesti kuin kaikkien aikojen meritoitunein mäkimies.
Ennen kuin kaikki edellinen oli ehättänyt tapahtua, itäsuomalaiset, savolaiset ja kuopiolaiset olivat näyttäneet sunnuntaina kuorolaulamisen mallia. Se on varmaa, että Kuorosota-kisan finaalissa on savolaisia, kun Leppävirran ja Kuopion kuorot selviytyivät kolmen joukkoon
Kuopion nuorisokuoron menestys saa siis jatkoa.
Ennen KalPa-HIFK-peliä Kuopion kuoro osoitti Niiralan montussa, että Kuopion nuorisokuoron tempun toistaminen eli voitto ei olisi edes yllätys.
KalPa puolestaan hoiti leiviskänsä ja nousi SM-liigan kärkeen. Ja millä tavalla!
Todettakoon heti, että HIFK on hieno kiekkoseura. Tällä kertaa se oli maineensa vanki ja valitsi eväänsä päävalmentaja
Ilmeisesti tavoitteena oli ottaa vastustajasta paras terä takavuosien tapaan pelottelulla. Jalosen olisi kannattanut tutustua NHL-tilastoihin muidenkin kuin itsensä osalta.
KuPS:kin pystyi nostamaan oleellisesti uskottavuuttaan. Seura sai sopimuksen viime kaudella sarjapaikan melkein yksin pelastaneen
Viikon uutisotsikoihin nousi myös hätäkeskusuudistus. Kuopioon keskitetään Itä-Suomen hätäpuhelut viimeistään vuoteen 2015 mennessä. Työpaikkamäärä reilusti kaksinkertaistuu nykyisestä noin 40 henkilöstä.
Odotettu uutinen ole ainoa laatuaan keskellä taantumaa. Esimerkiksi Fimeaksi nimetyn Lääkealan keskuskeskuksen siirtyminen Kuopioon ja hammaslääkäreiden koulutuksen aloittaminen uudestaan ovat isoja asioita koko itäiselle Suomelle.
Kallansiltojen rakentaminen on alkanut. Seuraavana on vuorossa Kuopion toriremontti. Eikä Ikean rakennustyömaan korkkauskaan ole kuin vuoden päässä.
|
|
Nimellä
- Julkeaa liikennettä 00:01
- Jokisen itäisiä eväitä 09.02. 00:02 Vesa Kärkkäinen
- Yksinkertaista elämää 08.02. 00:01 Marita Tiihonen
- Teki heti suojasään 07.02. 00:01 Seppo Kononen
- Nainen hautasi Kekkosen 05.02. 00:01 Matti Pietiläinen
- Tunnelmointia ja peukutusta 04.02. 00:01 Mauri Liukkonen
- Rautainen elämänsuoni 03.02. 00:01 Jorma Hynninen
- Keskuskentän hätäpotku 01.02. 00:01
- Tähtäimessä kolmossija 31.01. 00:01 Seppo Kononen
- Mitä se viljelmä sulle kuuluu 30.01. 00:01 Asta Tenhunen


